Terve-Suomesta moi-Suomeen - Henkilökohtaisia kohokohtia politiikasta 1960-luvulta nykypäivään

Arter, David

Mitä muukalaisella on kerrottavaa Suomen politiikasta? Oli synkkä ja ukkosmyrskyinen yö, kun englantilainen opiskelija David Arter saapui ensimmäistä kertaa Seutulan lentokentälle vuonna 1965. Pian hän työskenteli englannin kielen opettajana Imatralla. "Opin enemmän suomea kuin aikuisoppilaani englantia. Mutta heidän urheat yrityksensä selittää vuoden 1961 noottikriisin aiheuttamaa massapsykoosia saivat minut todella kiinnostumaan Suomen politiikasta", Arter sanoo. Politiikantutkija Arter kuvaa suomalaisen politiikan psyyken kehitystä 1960-luvulta nykypäivään. "Olen omistautunut Suomen politiikan tutkimukselle yli puoli vuosisataa", Arter toteaa. Tämä teos käsittelee muun muassa kahta jytkyä (1970 ja 2011), kahta juhannuspommia (1979 ja 2003), Julma-Juhaa sekä vuoden 1987 kassakaappisopimusta. "Suomen politiikka on todella kiehtovaa, mutta sitä koskeva tutkimus on useinkin niin puisevaa että sitä lukiessa tahtoo nukahtaa." Kirjallaan David Arter haastaa hallitsevan tavan puhua politiikasta, jossa ei nähdä metsää puilta eikä kokonaisuutta voi kuvata ilman numeroita. "Olen haastatellut lukemattomia suomalaisia politikkoja, mukaan lukien seitsemää pääministeriä ja yhtä melkein pääministeriä eli Paavo Väyrystä." David Arter opettaa ja tutkii politiikkaa johtamiskorkeakoulussa Tampereen yliopistossa.

Kustantaja: Vastapaino
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789517686969
Ilmestymisvuosi: 2018
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Vastapaino

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 8
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.