Lastensuojelun historia - Tutkielma oikeussääntelystä, kulttuurisista kerrostumista ja hallinnan murroksista
Ei saatavilla

Lastensuojelun historia - Tutkielma oikeussääntelystä, kulttuurisista kerrostumista ja hallinnan murroksista

Harrikari, Timo

Lastensuojelu on nyky-yhteiskunnassa itsestäänselvyys. Se tarkoittaa lapsen suotuisan kehityksen varmistamista ja hyvinvoinnin edistämistä. Lasten julkisoikeudellinen suojelu on sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisten työtä, jota säädellään lastensuojelulailla. Miten tällaisiin linjauksiin on päädytty? 
Teos tarkastelee lastensuojelun muutoksia keskiajalta nykypäivään. Se analysoi lastensuojelun yhteiskunnallisten tehtävien, suojeluun johtavien tekijöiden sekä suojelun toteuttamisen muutoksia oikeussääntelyn, lainvalmisteluaineistojen ja aikalaistekstien valossa. Suojelukysymyksen historialliset kerrostumat kytketään niiden ajallispaikallisiin yhteyksiin ja laajempiin yhteiskunnallisen hallinnan tapojen murroksiin. 

Kyseessä on lasten yhteiskunnallisen suojelutoiminnan kokonaiskuvaus, jollaista ei Suomessa ole kirjoitettu. Teos palvelee yliopisto- ja ammattikorkeakoulutasoista perusopetusta, erityisesti sosiaali-, oikeus- ja kasvatustieteiden aloilla. Tutkimukseen perustuvana tietokirjana sen historiallinen kuvaus palvelee myös lastensuojelusta kiinnostunutta laajaa yleisöä. 

Timo Harrikari on sosiaalityön professori Tampereen yliopistossa.

Kustantaja: Vastapaino
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789517687461
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 37.42
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Vastapaino

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.