ELÄVÄ LUOKKA
Skeggs Beverley
Luokkien on sanottu kadonneen, mutta luokkatutkimuksen elinvoimaisuudesta päätellen niitä on edelleen olemassa, joskin eri muodoissa kuin aiemmin. Beverley Skeggs edustaa luokkatutkimusta, jossa pääasia ei ole ihmisten tilastointi eri luokkiin taloudellisten seikkojen nojalla. Sen sijaan hän lähestyy yhteiskuntaluokkia kulttuurin ja arvottamisen näkökulmista.
Skeggs tarkastelee sitä, kuinka tietyistä ryhmistä tulee kulttuurisesti määritettyjä ja kuinka määrittely ja symbolointi tapahtuvat? Miten joistakin kulttuurin osista tulee hyviä ja arvokkaita, toisista pahoja ja arvottomia? Miksi luokittelu on ylipäänsä meidän tapamme ymmärtää nykyaikaa? Hän analysoi myös sitä, kuinka tällaisten määrittelyjen kautta rakennetaan ja arvotetaan yhteiskunnallisia luokkia. Arvottamista ja määrittelyä harjoitetaan sekä suorasti että epäsuorasti niin populaarikulttuurissa, poliittisessa retoriikassa kuin akateemisessa tutkimuksessakin. Arvottomina pidettyjen luokkien avulla muiden on mahdollista tunnistaa oma erilaisuutensa ja arvonsa - sekä taloudellinen että moraalinen.
Skeggs on tuonut luokkatutkimukseen uusia metodologisia ja teoreettisia avauksia, jotka ovat merkinneet läpimurtoa luokkatutkimuksen alueella. Hän toimii sosiologian professorina Lontoon yliopiston Goldsmiths’ Collegessa.
Kustantaja: Vastapaino
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789517689038
Kirjastoluokka: 30.11
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Tietopöytä 1a
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 1 | |
Rosebud Kuopio | 1 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |