Kiinan poliittinen järjestelmä

Mattlin, Mikael ym.

Kiinasta on muodostumassa globaali poliittinen mahtitekijä, jonka vaikutus näkyy myös Suomessa.

Kiina on vaurastunut ja voimistunut, mutta Kiinan autoritaarinen poliittinen järjestys ei vieläkään muistuta länsimaiden toimintatapoja. Siksi on oleellista ymmärtää Kiinan poliittisen järjestelmän perusteet ja sen toimintaperiaatteet.

Kiinan poliittinen järjestelmä on ainutlaatuinen yhdistelmä keisarillista menneisyyttä, leninististä (jälki)totalitarismia ja nykyaikaisia julkisjohtamisen oppeja. Sen toiminnassa korostuvat sekä muodolliset puoluevaltion instituutiot että epämuodolliset poliittisen kulttuurin piirteet.

Kirja tarjoaa lukijalleen uusimpaan tutkimukseen perustuvan keskeisen käsitteistön Kiinan politiikan ymmärtämiseksi. Siinä käsitellään valtion ja yhteiskunnan välisiä suhteita, valtion roolia taloudessa sekä Kiinan ulkopolitiikkaa. Kirjassa esitellään myös Kiinan kansantasavallan keskeiset poliittiset instituutiot, niiden historialliset taustat ja toiminnalliset piirteet sekä tutkimuksessa käytetyt keskeiset käsitteet.

Kirjoittajat ovat Kiinan tutkimuksen asiantuntijoita: Mikael Mattlin on Turun yliopiston valtio-opin professori. Lauri Paltemaa on Turun yliopiston Itä-Aasian oman aikamme historian ja politiikan professori sekä Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtaja. Juha A. Vuori on Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori.

 

Kustantaja: Vastapaino
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789517689267
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 48.183
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Tietop�yt� 1a

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen5
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.