Maltillinen hutu ja muita kirjoituksia

Löytty, Olli

Kuinka oppisimme sietämään toisiamme?

Yhteiskunnallisten puheenvuorojen Teesi-sarjaa jatkava Olli Löytty kysyy kirjassaan Maltillinen hutu, mitkä oikein kohtaavat, kun kulttuurit kohtaavat, ja mitä kulttuurilla edes tarkoitetaan. Kulttuurin piikkiin kun on helppo niputtaa oikeastaan kaikki, mitä ihminen tekee, mihin hän uskoo ja mitä hän ajattelee.

Löytty kirjoittaa muun muassa länsimaalaisten naurettavan yksipuolisesta Afrikka-kuvasta, Suomen kotoutumispolitiikasta, valkoisista afrikkalaisista ja mustista itäsaksalaisista, ambomaalaisesta Väinöstä sekä tamperelaisen keittiön monikulttuurisista juurista.

Löytyn tarinat kertovat elävästi ja hauskasti sekä vieraan kulttuurin ihannoimisen että vihaamisen vaaroista ja osoittavat, miten meistä itse kukin on monikulttuurinen ja silti altis mieltämään oman kulttuurin aukottomaksi ja yhtenäiseksi – puhumattakaan yksioikoisista mielikuvista, joita muodostamme muista, vieraasta kulttuurista tulevista ihmisistä.

Monikulttuurisuus, maahanmuuttajat, yhtenäiskulttuuri ja kansallinen identiteetti ovat sanoja, joiden avulla maailmaa jaetaan tuttuun ja eksoottiseen, meihin ja niihin muihin, etnisiin ihmisiin. Ne ovat myös sanoja, joiden avulla voidaan pyyhkiä pois menneisyys. Monikulttuurisuus ei nimittäin ole Suomessakaan uusi ilmiö, kulttuurinen sekamelska on ikiaikainen lähtötilanne.

Löytty osoittaa hurmaavalla ja maltillisen purevalla tyylillään, miten meidän pitäisi oppia sietämään muita ihmisinä eikä keksityn kulttuuri-loppuisen sanan edustajina.

Kustantaja: Teos
Sidosasu:
ean: 9789518511598
Ilmestymisvuosi: 2008
Kirjastoluokka: 30

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.