Varpunen

Mantila, Auli

Inkeri Aho on 42-vuotias vakuutusvirkailija, perheetön ja kohtuullisessa fyysisessä kunnossa. Hän on huolehtinut itsestään ja siskostaan Elinasta siitä asti kun täytti 17 vuotta. Hän elää suojaisaa, tavallista elämää työn, kaupan ja kodin välissä eikä kaipaa muutoksia. Aho ei kärsi miellyttämisen pakosta, pikemminkin päinvastoin. Hänen ihmispelkonsa kiteytyy vakuutusetsivän ammatissa: onnettomuuksia voi ennaltaehkäistä parhaiten olemalla yksin, koska vakuutus ei korvaa kumppanin tai sukulaisen aiheuttamia vahinkoja. Mutta kohtalo ei jaa hänen näkemystään. Elina kuolee onnettomuudessa, jonka aiheuttajaa poliisi alkaa etsiä. Myös Inkeri Aho yrittää surun seassa tehdä työtään, selvittää autovarkautta ja vahingontekoa joita epäilee tilaustyöksi. Ja sitten valkenee se päivä, jolloin Aho tajuaa tutkimansa tapauksen liittyvän läheisesti onnettomuuteen, joka vei hänen rakkaimpansa - ja käsittää, ettei elämä anna vakuuksia vaaraa vastaan. Auli Mantila kuvaa kuolemaa, surua ja menetystä poikkeuksellisen kouraisevasti. Hän kirjoittaa iskevää ja elinvoimaista kieltä ja hallitsee myös nasevan ja uskottavan dialogin kouliintuneen käsikirjoittajan taidolla. Kirjan tunnelmissa on tiheyttä ja hyytävyyttä - kuten hyvässä jännitysromaanissa kuuluukin olla. Alakuloisen perusvireen Mantila maustaa pikimustalla huumorilla ja kirpeällä ironialla. Romaanissa pohditaan, mitä tapahtuu, kun suojattu ihminen joutuu uhatuksi ja miten me yhteisönä kannamme vastuuta toisistamme. Tarina tarttuu lukijaan tiukalla otteella ja pitää kiinni vielä sittenkin, kun lukija on jo laskenut kirjan käsistään.

Kustantaja: Teos
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789518512175
Ilmestymisvuosi: 2009
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Kaunopokkarit

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen5
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 3
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.