Suurten elokuvaohjaajien jäljillä

Kassila, Matti

Matti Kassila, yksi Suoman kaikkien aikojen suurimmista elokuvaohjaajista, muun muassa rakastettujen Komisario Palmu -elokuvien luoja, vie uudessa kirjassaan lukijan elokuvamatkoille. Suurten elokuvaohjaajien jäljillä on kuvaus Kassilan omasta matkasta valkokankaan maailmaan. Erityisesti Kassila jakaa tunnustusta häneen vaikuttaneille elokuville ja ohjaajille: kuinka esimerkiksi Bergman, Welles tai vaikkapa Mihail Kalatozov ovat vaikuttaneet Kassilan työhön? Mitä hän näkee, kun kankaalla pyörii Fanny ja Alexander, Citizen Kane tai Kurjet lentävät? Ainutlaatuisella kokemuksellaan Kassila läpivalaisee eri maiden elokuvakulttuuria ja samalla muistelee herkullisesti omien elokuviensa syntyä ja niihin liittyviä sattumuksia ja matkoja.

Kassila on yhtä aikaa poleeminen, aito ja lämminsydäminen. Suurten elokuvaohjaajien jäljillä on tärkeä osa suomalaista elokuvahistoriaa - ja nykyisyyttä.

Kustantaja: Teos
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789518514193
Ilmestymisvuosi: 2012
Kirjastoluokka: 77.49

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen10+
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 3
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.