Olen etsinyt sinua

Razai, Sara

On kulunut noin vuosi WTC-iskuista, Irakin sotaa valmistellaan. Ilmassa on levottomuutta, jotakin kaoottista. Mutta turkulaisen 26-vuotiaan ekonomin, Annika Anderssonin elämä ei ole kaoottista. Hän elää varman päälle ja hoitaa työnsä säntillisesti. Mutta jonkin rauhattomuuden ajamana Annika lyöttäytyy seurueeseen, joka istuu iltojaan Bailando-baarissa. Siellä on usein yksikseen myös poika, jonka nimeä kukaan tytöistä ei tiedä. Annika tutustuu poikaan, 19-vuotiaaseen Samimiin, kodittomaan Tabestanista tulleeseen pakolaiseen.

Se muuttaa Annikan elämän. Annika löytää itsensä paikoista, joista hänellä ei ollut aiemmin aavistustakaan: pizzeriasta, jossa pojat tekevät töitä muukalaispassiensa turvin ympäri vuorokauden, seitsenlapsisen perheen olohuoneesta turkulaislähiössä tai keskeltä ihmisiä, jotka tulevat sodasta mutta eivät löydä rauhaa. Romaani etenee kepeästi ja paljastaa samalla syviä teemoja. Ruotsinkielisen Annikan ja suomea niin ikään vähän puhuvan Samimin tarina on ainutkertainen päänavaus teemoihin, joita suomalaisessa kirjallisuudessa ei ole käsitelty. Razai kirjoittaa tuoreesti, oivaltavasti ja suoraan Annikan ja hänen ystävien odotuksista ja jännityksen halusta, toisen maailman kohtaamisesta, ennakkoluuloista, stereotypioista ja rakastumisesta - elämän suunnanmuutoksista.

Kustantaja: Teos
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789518514834
Ilmestymisvuosi: 2012

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.