Kyyroksen kirja

Arnkil, Tom Erik

Kuninkaan korva on moniosainen historiallinen romaanisarja, jonka ensimmäinen osa, Kyyroksen kirja, vie juutalaisen kauppiaan pojan, puolikuurolle isälleen korvaamattoman Benin Persian suurkuninkaan palvelukseen. Suurkuningas Kyyros laajensi valtakuntaansa esiintymällä valloittamiensa maiden vapauttajana. Hän käytti apunaan neuvonantajia ja vakoojia, jotka selvittivät temppelien ja palatsien ristiriidat sekä kansanjoukkojen täyttymättömät toiveet. Kansojen vaiettua tahtoa taitavasti hyväksikäyttäen Kyyros kykeni pitämään koossa ennennäkemättömän imperiumin. Hän vaati itseään kumarrettavan kuninkaana, mutta antoi valloittamiensa kansojen säilyttää jumalansa.Ben oli nuori poika, kun Kyyros otti hänet isältään ja vapautti juutalaiset pakkosiirtolaisuudesta. Benistä tulee uskonnollinen vakooja, joka toteuttaa salaista tehtävää kuninkaansa luotettuna ja jumalansa koettelemana.Kyyroksen kirja on verevä lukuromaani mutta myös historiallisesti tarkka ja värikylläinen ajankuva, joka vie lukijan Persian valtakuntaan keskelle kansojen, sotaherrojen ja kuninkaiden kiistoja, temppelipappien ja jumalien hämmästyttävälle aikakaudelle 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Kustantaja: Teos
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789518517262
Ilmestymisvuosi: 2017
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Kaunopokkarit

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 5
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.