Daddy Cool. Kolme vuosikymmentä televisiomaailman huipulla

Sairanen, Jorma & Kinnunen, Kalle

Jorma Sairanen on yksi suomalaisen televisiohistorian tärkeimmistä vaikuttajista. Elämäntyönsä hän on tehnyt MTV:n ohjelmajohtajana, mutta hän toimi myös MTV:n kilpailijaksi perustetun Nelosen kanavajohtajana 1990-luvun lopussa. Television sisäpiiriläisen suorasanaisia muistelmia on alalla jo kauan odotettu – ja pelätty. Sairanen päätti vuosikymmenten ajan, mitä MTV:llä esitetään ja kuka ruudussa näkyy. 1980-luvun lopulta aina eläköitymiseensä asti hän valitsi viihdeohjelmia, rahoitti elokuvia, osti suurimmat sarjat Kauniista ja rohkeista lähtien ja tuli siinä sivussa enemmän tai vähemmän hyvin toimeen maan suurimpien tähtien kanssa. Neljännesvuosisadan ajan Sairanen loi loistavia uria, teki tähtiä ja pelasti imagoja. Kirjassa hän kertoo muiden muassa Spede Pasasesta, Mikael Jungnerista, Kata Kärkkäisestä, Marco Bjurströmistä, Pirkka-Pekka Peteliuksesta ja Markus Selinistä. Ja paljastaa taustoja suurista viihdeohjelmista, kuten Putous, Idols ja Tanssii tähtien kanssa. Kirja kuvaa myös television ohjelmasisältöjen rakentamisen kaarta Ylen monopolin ajasta kanavien määrän nopeaan kasvuun, digitaalivallankumoukseen ja tähän päivään. Harvinaisen rehellisen tarinan kautta aukeaa paitsi suomalaisen viihteen myös kulttuurin muutos. Daddy Cool on Jorma Sairasen muistelmateos, jonka on toimittanut Kalle Kinnunen. Sairanen aloitti materiaalin keräämisen muistelmiaan varten jo 1990-luvulla. Eläkkeelle jäätyään hän päätti saattaa kirjan valmiiksi. KALLE KINNUNEN on vapaa toimittaja ja kriitikko. Hän pitää kiitettyä Kuvien takaa -elokuvablogia Suomen Kuvalehdessä ja on julkaissut tietokirjan Big Game – kuinka Hollywood tuotiin Suomeen (Johnny Kniga, 2015).

Kustantaja: Teos
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789518517583
Ilmestymisvuosi: 2017
Kirjastoluokka: 99 07.22

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen7
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 9
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.