We are coming to letÂ’s go PKN

Elomaa, Pekka; Kemppainen, Jouni K.

We’re Coming to Let’s Go on Pertti Kurikan Nimipäivien tarina. Se on ainutlaatuinen kertomus siitä, kuinka neljän kehitysvammaisen miehen vuonna 2009 perustamasta vähäisestä punkbändistä kasvoi ilmiö, joka valloitti Suomen ja puoli maailmaa - ja päätyi Euroviisuihin saakka.Pertti Kurikan Nimipäivät on jo nyt tärkeä osa suomalaista musiikkihistoriaa. Valokuvaaja Pekka Elomaa on dokumentoinut tuon historian ensitreeneistä loppusointuun saakka. Teoksen kuvat muodostavat aidon, lämpimän ja rosoisen kertomuksen bändistä niin lavalla kuin sen takanakin. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja Jouni K. Kemppaisen kirjoittamassa kirjassa ääntä käyttävät PKN:n jäsenet. He kertovat omin sanoin kiertue-elämän kiemuroista, menestyksenmerkillisyydestä ja luopumisen ankeudesta. Se on suoraa puhetta siitä, kuinka Fucking Disco -klubilta noustiin maailmaa kiertäväksi bändiksi, mitä Euroviisujen prameissa lavasteissa todella tapahtui ja kuka pummi röökit ja söi kaikki keksit. Pertti Kurikan Nimipäivistä kertova dokumenttielokuva Kovasikajuttusai ensi-iltansa vuonna 2012, ja elokuvan jatko-osa saa ensi-iltansa lokakuussa 2017.

Kustantaja: Teos
Sidosasu:
ean: 9789518517934
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki2307

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.