Rouva Suominen välittää 2 - Ruusun salaisuus

Lohi, Mirjam

Sointu Suominen on unelmoiva, ihmisrakas ja hieman höppänä perheenäiti, joka on tehnyt elämänmuutoksen ja aloittanut uuden uran kiinteistönvälittäjänä. Asiakkaita ei ole niin paljon kuin toivoisi, mutta aina voi keskittyä sisustamiseen, teen juomiseen ja uusien arvoitusten ratkaisemiseen. Avioliitto turvallisen Sampon kanssa vaatisi kenties myös jonkinlaista panostamista ja huoltoa. Vanha rouva Alma Vaara muuttaa palvelutaloon ja tarvitsee apua. Kokonaisvaltaisesti palvelemaan pyrkivä, hyväsydäminen Sointu luisuu auttamaan Almaa asumisasioiden lisäksi myös menneisyyden kipujen setvimisessä. On löydettävä herra, joka aikoinaan järkytti Alman elämää. Palautettava kirja, jonka lukematta jäämisellä oli kuin olikin kohtalokkaat seuraukset. Samalla Sointu sotkeutuu iloisesti yhden jos toisen elämään ja parisuhteeseen. Rakkautta, huumoria ja lempeää jännitystä tarjoava romaani sisältää niin upeaa kerrontaa kuin ratkiriemukkaita henkilöhahmoja turva-alalla työskentelevästä aviomiehestä erikoisiin naapureihin. Ruusun salaisuus on Rouva Suominen välittää -sarjan itsenäinen toinen osa. Sarjan jokaisessa osassa on rakkauteen liittyvä mysteerijuoni, joka vaikuttaa myös Soinnun ja Sampo-aviomiehen suhteeseen.

Kustantaja: Teos
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789518519280
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.