Lisääntymisen vimma – Seksuaalivalinta ihmisellä ja muilla eläimillä

Koskinen, Pirjo – Nummi, Petri

Miten seksuaalivalinta ohjaa ihmisen ja muiden eläinten jokapäiväistä elämää? 

Darwinin luonnonvalinta- ja seksuaalivalintateoriat on otettu osaksi ihmistieteitä. Enää ei ajatella, että ihminen syntyisi tyhjänä tauluna vaan että ihmisen toimintaa selittävät pitkälti synnynnäiset, evoluution kehittämät vaistot, tunteet ja käyttäytymispiirteet. 

Kaikki palautuu lisääntymiseen. Lisääntymisen vimma ohjaa niin parinvalintaa, perheen perustamista kuin himoakin, mutta se näkyy myös siinä, miten isovanhemmat paapovat lapsenlapsiaan, miten merinorsu-urokset taistelevat kuolemaan asti ja miten Tsingis-kaanin geenit ovat levinneet ympäri Aasiaa. Kiinnostus julkkisten parisuhdejuoruihin, elokuvien sankariparit, autoilla rehentely, valtaisa kosmetiikkateollisuus - kaikkia niitä ajaa lisääntymisen vimma. 

Eläintieteilijä ja terveydenhoitaja Pirjo Koskinen on työskennellyt tiedetoimittajana Yleisradiossa parinkymmenen vuoden ajan ja tehnyt lukuisia tiede- ja luonto-ohjelmia niin radioon kuin televisioon. 

Eläintieteilijä Petri Nummi on dosentti ja yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Hän on julkaissut satoja artikkeleita sekä lukuisia yleistajuisia teoksia eläintieteestä, ihmiseläin mukaan lukien.  

Kustantaja: Art House
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789518848717
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 56

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.