Kanerva ja yks juttu

Tikkanen, Petteri

PIKKUTYTÖN HERKKÄ SIELUNPEILI

Albumissa seikkailevat parhaat ystävät Kanerva ja Eero. Kanervan mummi on kuolemaisillaan, ja lapset päättävät tehdä hänen viimeisistä päivistään ikimuistettavia. He havainnoivat maailmaa omin silmin ja aikuisten antamiin selityksiin pohjautuen. Mutta eivät he sentään ihan kaikkea usko.

Albumin teemana on kuoleman kohtaaminen, mutta Tikkanen käsittelee vakavaa aihetta lämpimästi. Hän sai Masters of Arts 2006 -tapahtuman parhaan graafikon palkinnon. NYT-liite totesi perusteluissaan: "Vaikea aihe ilman synkistelyä. Loppuun asti viimeistelty kokonaisuus. Jo yhdessä kuvassa monta tarinaa."

Petteri Tikkanen (s. 1975) valmistui Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 2000. Hän on opiskellut myös Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Sarjakuvia ja kuvituksia hän on tehnyt ammatikseen vuodesta 1996. Tikkanen on voittanut Kemin valtakunnallisen sarjakuvakilpailun pääpalkinnon kahtena vuonna peräkkäin, 1997 ja 1998. Like on aiemmin julkaissut hänen strippisarjakuvansa Kanerva – lapsellisia kertomuksia .

"Tikkanen on piirtäjänä tekninen virtuoosi. Hän rakentaa hämmästyttävän hienosti sarjakuvasivun lasten ajatusmaailmaan ja tuo sen lähelle aikuista lukijaa. Siveltimen käyttö ja tyhjän tilan täyttäminen hakee vertaistaan. Mutta hienointa albumissa on se, miten tekijä on saanut tuotua lapsen ajatusmaailman esiin." – Kvaak.fi (Kanerva – lapsellisia kertomuksia)

"Erittäin lämmintä ja inhimillistä tarinankerrontaa." – Juhani Reku, Maaseudun Tulevaisuus

"Kanervan silmien läpi läheisen kuolemakin näyttää jotenkin lohdulliselta. Suosittelen hetkeä tämän kuvitteellisen pikkutytön pään sisällä ainakin kaikille katkeroituneille kyynikoille, rationaalisille pessimisteille ja elämään väsyneille synkisteilijöille. Muidenkin hyvien tarinoiden ja kauniiden kuvien ystävien kannattaa vaivautua."
- Ville Pirinen, Etelä-Saimaa

Kanerva ja yks juttu on sarjakuva, jota voi kernaasti suositella luettavaksi. Albumi on nopeasti luettu mutta sen herättämät ajatukset ja tunnelmat säilyvät mielessä pitkään." Outi Mentula, Etelä-Suomen Sanomat

" Kanerva ja yks juttu on kooltaa pieni, mutta sisällöltään suuri albumi. Se yhdistää kauniilla tavalla lapsuuden herkkyyden elämän koko kiertoon. Tarinan tunnelma on yhtenäisen sadunomainen se tavoittaa jotain todella aitoa." - Heikki Jokinen, Helsingin Sanomat

"Kanerva ja yks juttu on hurmaava tarina lapsesta aikuiselle. EI lapsiltakaan kielletty mutta ehdottomasti aikuisille sallittu, jopa suositeltava." - Sirpa Sutinen, Karjalainen

"Pari ensimmäistä lukukertaa menikin piirrosjäljen ihailuksi, tarina jäi ensin koskettavuudestaan huolimatta taka-alalle. Hyvän sarjakuvan tuntee siitä, että se kestää lukukertoja ja aikaa. Epäilemättä tämä on sellainen. -- Tässä meillä on käsillä vuoden 2007 paras kotimainen albumi" – Kvaak.fi

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789520100308
Ilmestymisvuosi: 2007
Kirjastoluokka: 8532

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.