Rakkaudesta hulluuteen – Uniklubi

Tiitinen, Jarkko

Ainutlaatuinen kiertuedokumentti iskee kuin luotisade.

Uniklubi on 2000-luvun alussa suursuosioon ponnahtanut, dramaattista ja romanttista rockia soittava yhtye, jota on tituleerattu ”uuden vuosituhannen Dingoksi”. Piristävää synkistelyä ja pakahduttavaa eskapismia tarjoileva bändi on saanut levy levyltä yhä enemmän särmää ja vakiinnuttanut paikkansa yhtenä modernin suomirockin suurimmista nimistä.

Rakkaudesta hulluuteen on valokuvaaja Jarkko Tiitisen dokumentti Uniklubin puolitoistavuotisesta kiertueesta. Tuhansien tien päällä vietettyjen kilometrien ja satojen keikkojen myötä suojukset tippuivat molemmin puolin, ja ohikiitävät tunnelmat välittyvät kuvista luotisateen intensiteetillä. Kuvat käyvät dialogia Uniklubin jäsenten päiväkirjamerkintöjen kanssa, ja kokonaisuus kasvaa ainutlaatuiseksi dokumentiksi bändin lopullisen läpimurron varmistaneesta rundista ja uuden albumin teosta.

Tamperelaistuneen Uniklubin kaksi ensimmäistä levyä on myynyt platinaa. Musiikillisina esikuvinaan bändi pitää Guns N’ Rosesia, Apulantaa ja Audioslavea.

Jarkko Tiitinen on itseoppinut rockkuvaaja, joka on tehnyt yhteistyötä niin Nightwishin, Lordin kuin HIMinkin kanssa.

"Kirja on oivallinen lahja todelliselle uniklubi-fanille." - Jenni Latva, Ilkka

NETTISIVUT: www.uniklubi.net

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520101411
Ilmestymisvuosi: 2008
Kirjastoluokka: 78
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki2307

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.