Marcosin piippu

Isusi, Javier de

Vallankumoushenkinen sarjakuva laivattomasta merimiehestä zapatistien mailla.

Espanjalainen Vasco lähtee etsimään Latinalaiseen Amerikkaan kadonnutta seikkailijaystäväänsä Juan Sin Tierraa. Juanin jäljet johdattavat hänet Meksikoon, La Realidadin zapatistikylään. Paikallisten lisäksi La Realidadissa asuu eurooppalaisia vapaaehtoisia, jotka toimivat ihmiskilpinä. Heidän toivotaan estävän kylää piirittävän Meksikon armeijan iskut, mutta ovatko heidän motiivinsa pelkästään epäitsekkäitä?

Vasco joutuu huomaamaan, että La Realidad on kuin peilitalo: kaikilla on jotakin salattavaa eikä kukaan ole sitä mitä sanoo olevansa. Hän oppii jotakin uutta myös subcomandante Marcosista. Vasco pääsee jopa tapaamaan legendaarisen kapinallisjohtajan. Vai pääseekö sittenkään?

Javier de Isusi (s.1972) on tunnustettu piirtäjä, jonka jälkeä on kehuttu ja palkittu. Hän opiskeli arkkitehdiksi, mutta ei valmistuttuaan viihtynyt töissä vaan lähti vuodeksi matkustamaan ympäri Latinalaista Amerikkaa. Matkalta palattuaan hän alkoi piirtää omiin kokemuksiinsa pohjautuvaa sarjakuvaa. Sarjakuvan sankari Vasco on klassinen seikkailijahahmo, Corto Maltésin perillinen, joka puolustaa aina sorrettuja ja seikkailee usein vallankumousliikkeiden parissa tai ainakin niiden jälkimainingeissa. Juan Sin Tierran matkoja on espanjaksi ilmestynyt jo kolme albumillista.

"Marcosin piippu on kiehtova löytö kielialueelta, josta ei paljon sarjakuvaa suomeksi saada. " – Juha Mäkinen, Keskisuomalainen

"Marcosin piippu on erinomainen esimerkki journalistisesta matkapäiväkirjasta. Bilbaolainen de Isusi riisuu ironisella otteella salaperäisyyden kaavun 1900-luvun viimeisen suuren vallankumouksen, zapatistiliikkeen, yltä." -El Semanal

"Mitä enemmän Latinalaisessa Amerikassa kulkee, sitä paremmin huomaa kuinka paljon alkuperäiskansojen oikeuksien polkeminen on vaikuttanut heidän itsetuntoonsa. Zapatistit ovat palauttaneet intiaaneille heidän itsekunnioituksensa." – Javier de Isusi zapatistiliikkeestä

"Hauskimmillaan de Isusi on kuvaillessaan länsimaalaisten zapatistibändärien messiaanisia Marcos-puheita." – Aviisi, Oskari Rantala

"Sarjakuvan sankari Vasco kohtaa meksikolaisten zapatistikapinallisten mailla niin paikallisia asukkaita kuin kylissä ihmiskilpinä toimivia eurooppalaisnuoriakin. Heidän kauttaan Javier de Isusi irvailee myös itselleen; länsimaiselle romantikko-maailmanparantajalle." – Kansan Uutiset Viikkolehti, Anna Paju

"Huumaavan hienoa jälkeä esittelee Javier de Isusin Marcosin piippu. Seikkailullinen tarina toimii myös oivana oppituntina meksikolaiseen sissiliikkeeseen EZLN:ään eli zapatisteihin." – Ylioppilaslehti

"Chiapasin alueen intiaanikapina on tutustumisen arvoinen ilmiö ja Marcosin piippu siihen oiva väline." – Lumonetti.fi

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520103163
Ilmestymisvuosi: 2009
Kirjastoluokka: 85.3
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Sarjakuvat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 3
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.