Kissoja, hiiriä ja ihmisiä

Larmola, Kivi

Kauniita tarinoita maaseudun löytämisestä.

Kivi Larmolan albumi johdattaa kaupunkilaistaiteilijan maalle etätöihin. Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla maallemuuton monet puolet valkenevat. Elämä luonnonkauniissa maalaisidyllissä paljastaa, että ne arvot joiden varaan Suomea aikoinaan rakennettiin ovat monin paikoin vielä voimissaan, mutta politiikka herättää taiteilijassa myös ankaran kriitikon.

Kissoja, hiiriä ja ihmisiä on lämminsydäminen ja tosi kertomus elämästä, jota kunnan rajat eivät kahlitse mutta joka löytää juurensa lakeuden laajan taivaan alta. Kissat Elsa ja Elviira viettävät kirjaimellisesti kissanpäiviä seikkaillen ja metsästäen, ja ihmisten nautintoihin kuuluvat elokuun pimenevien iltojen kestit pitkän pihapöydän ääressä.

Puupäähatulla 1991 palkittu Kivi Larmola (s. 1966) on rakastetuimpia suomalaisia sarjakuvantekijöitä, kertoo arvostettu Kritiikin Uutiset. Hänen sarjakuvaansajulkaisee parhaillaan NYT-liite. Kulttuurin monitoimimieheksi itseään kutsuva Larmola on muun muassa kirjoittanut musiikkitekniikan oppikirjan Rokkibändin ABC.

"Vaihtoehtosarjakuvan rokkaava arkirunoilija." – Helsingin Sanomat

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789520103842
Ilmestymisvuosi: 2010
Kirjastoluokka: 85.3
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Sarjakuvat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.