Taisteluni 2

Knausgård, Karl Ove

Syvästi henkilökohtaisen Taisteluni-tunnustusromaanisarjan Toinen kirja alkaa vuodesta 2008, jolloin kertoja elää elämänsä hektisimpiä ruuhkavuosia perhe-elämän ja kirjailijanuran risteyksessä. Samalla norjalainen kertoja kertaa tuntojaan ajasta, jolloin hän muutti yhtäkkiä Tukholmaan, jätti ensimmäisen vaimonsa ja alkoi rakentaa elämäänsä siirtolaisena Ruotsissa vailla ystäviä.

Toinen kirja on romaani uuden rakkauden kiihkosta ja kolmen lapsen syntymän onnesta - sekä ennen kaikkea tuoreen tilanteen vaatimista uhrauksista. Taloudelliset ongelmat ja puolison kaksisuuntainen mieli-alahäiriö tuovat synkät sävynsä kirjailijaperheen arkeen. Kunnianhimoisen uran ja perhe-elämän yhdistelmä alkaa lopulta näyttää umpikujalta, ja sisäinen ristiriita ajaa kertojaa yhä itsetuhoisempiin ajatuksiin. Orastavan alkoholismin ja kyynisen piittaamattomuuden piinaama perheenisä uhkaa kadota samaan varjomaailmaan, joka tuhosi hänen isänsä.

Toinen kirja on huikean monitahoinen ja mestarillisen taidokas romaani kertojan taistelusta ihmisenä, miehenä, isänä ja aviopuolisona.

"Knausgårdin kirjojen suosion syy ei uskoakseni ole lauseissa, juonenkäänteissä, rakenteessa, dialogissa tai muussa sellaisessa. Tärkein syy on intiimiys. Harvoin olen kokenut pääseväni yhtä lähelle jonkun elämää tai samalla tavalla jonkun pään sisään."
- Kyösti Niemelä, Helsingin Sanomat

Karl Ove Knausgård

Knausgård

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520106386
Ilmestymisvuosi: 2012
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.