Afrikan sydämeen
Ei saatavilla

Afrikan sydämeen

Vakkuri, Juha

Epätavallinen matkakertomus kriisien keskeltä

Juha Vakkuri matkusti syksyllä 2013 Afrikan sydämen kriisimaihin, muun muassa suljettuun diktatuurivaltio Eritreaan, anarkiaan vajonneeseen ja sodan kynnyksellä hoippuvaan Keski-Afrikan tasavaltaan, kohti poliittista vakautta kamppailevaan Ruandaan ja Burundiin sekä ensi askeleita itsenäisenä valtiona ottavaan Etelä-Sudaniin. Konsulipassinsa turvin hän pääsi sellaisiinkin paikkoihin, joihin muilla ei ole asiaa. Silminnäkijäkertomuksesta kuoriutuu esiin maiden karu arki mutta myös ihmisten elämänusko vaikeissakin oloissa, uuden tulevaisuuden kynnyksellä.

Afrikan sydämeen saattaa loppuun Vakkurin mittavan, kolme osaa sisältävän Afrikan historiaa ja nykyisyyttä käsittelevän kirjasarjan, jonka aiemmat osat ovat Afrikan poikki (2009) ja Afrikan ympäri (2012). Vastaavanlaista, liki kaikki Saharan eteläpuolisen Afrikan maat kattavaa kokonaisuutta ei ole aiemmin julkaistu missään. Trilogiassa kiteytyy ruohonjuuritasolla kirjailijan yli neljänkymmenen vuoden kokemus ja tietämys Afrikasta.

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520110574
Ilmestymisvuosi: 2014
Kirjastoluokka: 40

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.