Risto Räppääjä ja juonikas Julia (CD)
Ei saatavilla

Risto Räppääjä ja juonikas Julia (CD)

Nopola, Sinikka - Nopola, Tiina

Räppirosvo vauhdissa!

 

Risto ja Nelli tutustuvat Juliaan, keikkailevaan ja räppäävään kitaratyttöön. Hän kuulee Riston tekemän räpin ja nappaa sen ohjelmistoonsa -- Julian omat ideat kun eivät ole yhtä lennokkaita. Räpistä tulee hitti! Risto on imarreltu huomiosta ja tekee Julialle toisenkin räpin.

 

Nelli hoksaa, että Julia käyttää Ristoa hyväkseen ja yrittää puhua ystävälleen järkeä: "Se ei kerro yleisölle, että ne ovat sinun räppejäsi!" Juliaa yrittävät pistää kuriin vuorotellen Rauha-täti ja Elvi Räppääjä. Mutta tarinaan tarvitaan vyyhti, jonka Julia on sekoittanut ja johon hän itse sotkeutuu. Ja ennen pitkää selviää myös syy Julian juonikkuuteen...Risto Räppääjä on ollut Suomen suosituimpia lastenkirjahahmoja jo 20 vuoden ajan. Risto Räppääjä -kirjat ovat kääntyneet niin elokuviksi kuin teatteriesityksiksi. Nokkela huumori, hauskat hahmot ja kekseliäs sankari ovat tehneet Risto Räppääjistä kirjoja, joita lapset ja vanhemmat jaksavat lukea kerran toisensa jälkeen.Riston ja Nellin kesäräppiAurinkolasien alta kurkin,pois viskaan talviturkin,Nellin kanssa fiilis huisi,jos parit sammakot tänään uisi?Puistossa kivaa on käperrellä,ei läksyjä tarvii näperrellä.Kesäloma, se toimii aina,ei arkihuolet paljon paina,heitän femmat harakalle,hyppää hei mun tarakalle!Syödään oksalla mehujäitä,roikotellaan jalkopäitä,syöksähdellään pehkuihin,heräillään auringon hehkuihin,ja sitten matoja kaivamaan,kesä se jatkuu, trallallaa!

Lukija: Paavo Kerosuo

Kustantaja: Tammi
Sidosasu: ��n
ean: 9789520402327

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.