Kirjonta

Holmberg, Karin

Kangas, neula ja lanka. Siinä kaikki, mitä kauniin lopputuloksen saavuttamiseen tarvitaan!Perusteellinen kirjonnan käsikirja esittelee noin sata peruspistoa ja auttaa pääsemään alkuun ompelussa. Samalla se rohkaisee tekemään myös uusia kokeiluja. Kirjontakoulu tarjoaa selkeitä vaiheittain eteneviä ohjeita ja runsaan valikoiman käsitöitä, jotka sopivat niin kokeneelle kuin aloittelevalle neulan käyttäjälle. Kirjassa kerrotaan tarkasti myös kirjonnassa tarvittavista materiaaleista, välineistä ja alkuvalmisteluista sekä valmiiden kirjontatöiden esillepanosta. Teos on ylistyslaulu kirjontaperinteelle. Kirjan perustan muodostavat Ruotsissa 1800-luvulla suosioon nousseet kuviot ja tekniikat. Mallityöt ja kuviot ovat Karin Holmbergin omia tulkintoja vanhoista tekstiileistä, ja ne hän on sovittanut nykypäivän makuun ja tyyliin. Kirja tulvii kauniita käsitöitä! Karin Holmberg on kokenut ja arvostettu kirjontaopettaja. Hän työskentelee opettajana Handarbets Vänners -koulussa. Karin on kirjoittanut aiheesta aiemmin kolme kirjaa, ja lisäksi hän tekee aktiivista työtä kirjonnan kehittämiseksi moderniin ja käytännönläheiseen suuntaan.  

Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520403010
Ilmestymisvuosi: 2018
Kirjastoluokka: 65.421
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): p�yt� 3

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.