Tunnustan pelänneeni pahinta

Tuomioja, Erkki

Ulkoministerin matkassa kriisien keskellä

Erkki Tuomiojan päiväkirjasarjassa meno kovenee. Ulkoministerin taakka ja vastuu paisuvat, kun 11. syyskuuta 2001 kiirii tieto terroristi-iskuista New Yorkissa ja Washingtonissa.

Kriisitunnelmat leviävät pian, Suomessakin, ja 9/11 muuttaa maailmanjärjestystä peruuttamattomasti. Erkki Tuomioja ottaa osaa tapahtumiin, läheltä ja konkreettisesti. Ja päivä päivältä ulkoministeri myös kirjaa muistiin tärkeitä tilanteita, tapaamisia ja omia ajatuksiaan. Vuoden 2002 mittaan kasvaa läntinen paine Saddam Husseinia ja Irakia kohtaan. Hyökkäys näyttää vääjäämättömältä. Miten tilanteissa ajattelee ja reagoi Suomen valtiojohto? Miten ulkoministeri? Moniin arvoituksellisiin tapauksiin saadaan lisää valoa.

Erkki Tuomioja on valtiotieteen tohtori ja poliittisen historian dosentti. Kansanedustajana hän on ollut vuosina 1970-1979 ja uudelleen vuodesta 1991 alkaen. Helsingin kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtajana hän oli 1979-1991. Hän on toiminut lukuisissa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä tehtävissä, kirjoittanut useita ulkopolitiikkaa ja poliittista historiaa käsitteleviä teoksia ja on vuonna 2015 perustetun Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen puheenjohtaja. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana hän on toiminut vuosina 1996-1999, Suomen kauppa- ja teollisuusministerinä 1999-2000 sekä ulkoministerinä 2000-2007 ja 2011-2015

 

Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520407223
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Elämäkerrat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen4
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.