Star Stable. Sielunratsastajat #5: Pandorian vangit

Dahlgren, Helena

Maagisen ulottuvuuden armoilla.

Mystiikkaa ja tyttöenergiaa yhdistävän Star Stable -hevoskirjasarjan toinen trilogia jatkuu jännittävissä merkeissä. Onnistuvatko Sielunratsastajat pelastamaan yhden jäsenensä salaperäisestä Pandoriasta?

Lisa, Alex ja Linda ovat surun murtamia, sillä yksi rakkaista tähtihevosista on menehtynyt. Murehtimiseen ei kuitenkaan ole aikaa, sillä heidän on yritettävä löytää toiseen ulottuvuuteen kadonnut ystävänsä Anne ennen kuin on liian myöhäistä. Tehtävä ei ole helppo, sillä palapelistä puuttuu yhä palasia eikä edeltäviin Sielunratsastajiin liittyvä mysteeri ole vielä ratkennut. Kuka oikein on heidän puolellaan, ja ketä heidän on syytä epäillä? Kun uusi uhka nousee, tytöt joutuvat mahdottoman valinnan eteen ja ovat vaarassa menettää kaiken.

"Päähahmot, Sielunratsastajat, ovat hauska ja monipuolinen ryhmä. Vaikka heillä onkin yliluonnollisia taikavoimia, ovat he silti samaistuttavia ja kiinnostavia persoonia. Erityisesti suosittelen kirjasarjaa kaikille nuorille, joita kiinnostavat fantasia ja ratsastus."
-SILJA FRIBERG / Yhdeksäsluokkalainen tet-harjoittelija Hämeen Sanomat 13.1.2021

 

Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520434809
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: N84.2

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.