Tuntematon taivas

Rouhiainen, Elina

Sota. Rakkaus. Siperia.

Paranormaalin romanssin ja urbaanin fantasian taiturin ensimmäinen realistinen YA-romaani kertoo rakkaudesta, kuolemasta sekä vaikeista valinnoista ja perustuu pohdintoihin siitä, miltä nykyajan sotaromaani voisi näyttää.

Tapahtumat sijoittuvat Venäjälle vuoteen 2002, jolloin toinen Tšetšenian sota oli yhä käynnissä. Dima ja Aljona kohtaavat toisensa Siperian junaradan varressa. Moskovalainen Dima on karannut armeijan kutsunnoista, Aljona taas ei halua jättää kotikyläänsä, vaikka kaivosteollisuus varjostaa sen ja koko paikallisen evenkiyhteisön tulevaisuutta. Molemmat heistä ovat joutuneet kasvokkain kuoleman kanssa. He ehtivät viettää yhdessä kolme kuukautta, kunnes Aljonan upseeri-isä palaa komennukseltaan. Kolme kuukautta, jotka riittävät kyseenalaistamaan aivan kaiken...

Elina Rouhiainen on helsinkiläinen kirjailija, jolta on tähän mennessä ilmestynyt seitsemän YA-romaania sekä lastenromaani. Susiraja-sarja (Tammi 2012-2015) oli ensimmäisiä kotimaisia YA-tapauksia, ja sitä seurannut Väki-trilogia (Tammi 2017-2020) saavutti useita palkintoja sekä palkintoehdokkuuksia. Tuntematon taivas on aiemmissa teoksissaan urbaania fantasiaa kirjoittaneen Rouhiaisen ensimmäinen realistinen romaani.

 

Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520440992
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: N84.2

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.