Ryövärikarhu ja murhaajapuu
Mary Roach
Kun puu tekee murhan!
Vastustamattoman hauska ja humaani teos luonnon ja ihmisten maailman välisistä yhteentörmäyksistä.
Miten on toimittava, kun hirvi kuljeskelee pihapiirissä kuin kotimetsässään? Tai kun karhu yllätetään murtautumasta asuntoon? Entäpä silloin, kun puu on tehnyt murhan? Lakia rikkoneet eläimet saattoivat 300 vuotta sitten saada syytteen ja avukseen puolustusasianajajan. Nykyisin vastauksia ei etsitä lakikirjoista, vaan ne pyritään löytämään tieteen avulla. Luomakunnan "rikoksia" ratkomaan on syntynyt erityinen monitieteinen tutkimusala, jossa tarvitaan niin ihmisen käyttäytymisen kuin eläinten ja kasvien biologian tuntemusta.
Amerikan hauskimmaksi tietokirjailijaksi sanottu Mary Roach kertoo rikospaikkatutkimuksen taidonnäytteistä ja eläinten genetiikan selvittelyn hienouksista ja yhdistelee tarinaan värikkäitä esimerkkejä käytännön kokemuksista. Ongelmat nousevat useammin ihmisten kuin eläinten toiminnasta - ja ihmisten on ne toiminnassaan ratkaistava.
Kalifornian Oaklandissa asuva Mary Roach on kirjoittanut useita kansainvälisesti suuren lukijakunnan saavuttaneita tietokirjoja. Hänen kirjoituksiaan on julkaisu myös mm. National Geographicissa ja New York Times Magazinessa.
Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520443047
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 56.8
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 2 | |
Sivullisen kellari | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 1 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |