Epäilyksen alla

Nurmi, Maarit

Jokaisella on menneisyytensä. Joku yrittää salata sen, toinen elää sitä uudelleen. Rikostarina Epäilyksen alla liikkuu nykyisyydessä ja menneessä, eikä lukija voi koskaan olla varma siitä, mitä eletystä elämästä vielä nousee esiin. 

Kun Hanna Uddin vastaanotolle tulee uusi asiakas, ei hän arvaa, millaisen tunnevyöryn tämä saa hänessä aikaan. Petteri Liinasta kuunnellessaan Hanna huomaa, että hänen avioliittonsa on pelottavan samanlainen kuin Liinasen. 

Sami Vänninen muistaa yhä sanat, joilla hänet vuosia sitten jätettiin. Tavattuaan ensirakkautensa uudelleen hän haluaa silti palata menneeseen. Mutta ovatko he enää samoja ihmisiä kuin silloin? 

Rikospoliisit Anders Udd ja Selja Maakola kutsutaan tutkimaan asuntoa, jossa aivan ilmeisesti on tehty murha - ruumis vain puuttuu. Kun se löytyy, tutkinta paljastaa asioita, joista itse kukin on halunnut vaieta. 

Helsinkiläinen Maarit Nurmi (s. 1961) on työskennellyt sekä liike-elämässä että koulumaailmassa. Hän on aikaisemmin julkaissut yhdessä Elina Heikkilän kanssa elämäkerran lääkäri Selma Rainiosta (Minä voin mennä! Suomen Lähetysseura 2015). Epäilyksen alla on Nurmen esikoisdekkari. 

Kustantaja: Myllylahti
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522028433
Ilmestymisvuosi: 2017
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikos

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.