Kunkku
Tuomas Kyrö
Kunkku syntyy pienten ikäluokkien edustajana vuonna 1946. Hän haluaa
hallita kansaansa Vantaan kuninkaanlinnan valtaistuimelta käsin niin
kuin kaikki edeltäjänsä: rajattomalla vallalla, kärpännahkaviittaan
kietoutuneena, kääpiöiden heitellessä voltteja valtaistuimen edessä,
Tsingis-kaanin veroisia vastustajia kukistaen. Mutta modernin ajan
kuninkaan työ on toinen. Kunkun on edustettava, avattava siltatyömaita,
toteltava vaihtuvia pääministereitä.
Kun kunkku ei saa hallita
valtikallaan, hänen valtikkansa hallitsee häntä. Se kuljettaa kunkun
äitien ja tyttärien peteihin, puolisonsa Sofin sänkyyn. Kunkun valtikka
vierailee myös ruotsalaisen näyttelijättärären sylissä ja iskelmätähden
pehmeiden rintojen välissä.
Kun kunkku hölmöilee, perhe kärsii.
Kun kunkku hölmöilee, kuninkaallinen instituutio kärsii.
Monarkia
lakkautetaan, kunkku päätyy elektroniikkaliikkeen varastoon töihin.
Alkaa kunkun toinen elämä, joka heittää Kalle Penttisen linnasta
lähiöön, jet set -elämästä takapihan tupakkapaikalle, näyttävien
näyttelijättärien sylistä rekkamiesmäisen Helenan vannoutuneeksi
ihailijaksi.
Ja lopulta, niin kuin Tuomas Kyrön tuotannossa
usein, tämänkin törkeästi ilakoivan kirjan tärkein yksikkö on perhe.
Kuninkaana ollessaan kunkku ei perheenpäänä onnistunut, kuinka käy
elektroniikkaliikkeen varastotyöntekijänä?
Yksilötarinan lisäksi
Kunkku on tarina Suomesta, onnellisten, suvaitsevaisten ja vapautuneiden
ihmisten valtakunnasta, jonka tärkein vientituote on kevyt musiikki ja
kansallisurheilu tennis. Läntinen naapuri on raskasmielinen, viinasta
lohtunsa hakeva Ruotsi. Uudessa romaanissaan Tuomas Kyrö kirjoittaa
omalla jäljittelemättömällä tavallaan uusiksi maailmanhistorian -
lukijan onnellinen osa on nauttia tunteita herättävästä ja nauruhermoja
kutkuttavasta tarinasta, jonka jälkeen todellisuus tuntuu pitkään
toiselta.
Kustantaja: Siltala
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789522341730
Ilmestymisvuosi: 2013
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Sivullisen kellari | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 1 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 1 | |
Rosebud Kuopio | 1 | |
Keskusvarasto | 4 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |