Venäjän viides ilmansuunta

Niinivaara, Susanna

 

Venäjän duumanvaalit joulukuussa 2011 aloittivat kymmenientuhansien ihmisten katuprotestit. Sellaisia ei Venäjällä ollut nähty sitten 1990-luvun alun. Kansalaiset olivat raivoissaan vilppivaaleista. Ja syystä. Äänestystulos ei ollut kansan valinta, vaan vallanpitäjille sopiva tulos. Protestit jatkuivat yli presidentinvaalien, joissa palattiin uusvanhan presidentin Vladimir Putinin aikaan. Selväksi tuli, että Putin palasi entistä hankalamman Venäjän johtoon. Hän ei ollut vain juhlittu sankari, vaan yhä useammin internetissä leviävän pilkan kohde. Ei Putin tällaista paluuta halunnut - eikä hän siihen ollut valmistautunut. Yhtäkkisiltä näyttävät tapahtumat eivät synny sattumalta. Tämä kirja kertoo siitä miten Venäjä taivalsi vuoteen 2011, poliittisen liikehdintänsä käännekohtaan. Teosta kirjoittaessaan Niinivaara on matkustanut muun muassa Moskovassa, Petroskoissa, Nizhnyi Novgorodissa, Segezhassa, Vladivostokissa, Kovrovissa ja Murmanskissa. Kirja etenee ilmansuuntien mukaan suunnistamalla, mutta ei ihan tavallisen kompassin voimakenttien ohjaamana. Mukana ovat neljä Venäjän kannalta tärkeää suuntaa: Moskova, Provinssi, Lähellä ja Kaukana. Kaikkiin näihin suuntiin voi matkustaa sekä konkreettisesti että ajatuksen tasolla. Lopuksi tulee viides ilmansuunta. Sinne Venäjä lopulta kääntyi.

 

Kustantaja: Siltala
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789522341785
Ilmestymisvuosi: 2013
Kirjastoluokka: 3218
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Venäjä

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.