Terroristien pesä käsittelee aikakautta, jolloin lokakuun vallankumous ja sitä seuranneet levottomuudet repivät Euroopan kahtia. Mantere jakautui bolevistiseen ja antibolevistiseen blokkiin, ja asetelmaa onkin kuvattu "ensimmäiseksi kylmäksi sodaksi". Vihamielinen ilmapiiri säteili myös Neuvosto-Venäjän naapuriin Suomeen: maahan pakeni tuhansia bolevikkien ahdistelemia pakolaisia, valkoisia emigrantteja, jotka tekivät Suomesta Venäjän poliittisen taistelun tukikohdan. Tämän kamppailun dramaattisimmat puolet tunnetaan Suomessa huonosti: vastaitsenäistyneen tasavallan aluetta käytettiin vakoiluoperaatioiden ja jopa terrori-iskujen valmistelemiseen vuosina 1918-1939. Hämärähankkeista ja pommiattentaateista olivat vastuussa erityisesti valkoemigranttien taistelujärjestöt. Kärjistäen voidaan puhua näkymättömän sodan ajasta, sillä virallisesti Suomen ja Neuvostoliiton välillä vallitsi rauha syksystä 1920 lähtien. Suomen turvallisuusviranomaiset suhtautuivat taistelujärjestöjen toimintaan kaksijakoisesti. Monet poliittisen poliisin ja yleisesikunnan tiedustelun edustajat ihannoivat antibolevistista toimintaa ja olivat valmiita jopa tukemaan sitä, koska toivoivat sen heikentävän Neuvostoliittoa. Toisaalta vastavallankumoukselliset voimat herättivät niin paljon huomiota Neuvostoliitossa, että suomalaisen virkavallan oli pakko puuttua emigranttien aseelliseen toimintaan tasaisin väliajoin. Kirjassa luodaan kokonaiskuva siitä, miten ja miksiSuomesta tuli vastavallankumouksellisen vakoilun ja pommisodan tukialue vuosina 1918-1939. Aikaisemmin kuva ilmiöstä on jäänyt hataraksi muun muassa siksi, että aihe koettiin poliittisesti arkaluontoiseksi toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa ja siitä kertovia tietoja pyrittiin jopa hävittämään. Terroristien pesä perustuu laajaan dokumenttiaineistoon, joka on kerätty eri maiden arkistoista.