Sävelten aika

Korhonen, Kimmo

Orkesterihistoriaan mahtuu komeita huipennuksia ja seesteisiä suvantovaiheita

Sävelten aika -teos kertoo, miten amatöörien intohimosta syntynyt turkulainen orkesteri kehittyi ammattiorkesteriksi ja lopulta moderniksi kansainvälisen tason sinfoniaorkesteriksi. Tarinasta löytyy sekä komeita huipennuksia että seesteisiä suvantovaiheita, joskus myös ulkoisten vaikeuksien aiheuttamia taukoja. Silti pohjasävelenä soi orkesteritoiminnan sitkeä jatkuvuus ja turkulaisten musiikinystävien vankka usko oman orkesterin merkitykseen.

Turun Soitannollisen Seuran ja Turun kaupunginorkesterin yhteinen 225-vuotinen historia muodostaa Suomen pisimmän yhtenäisen orkesteritradition. Se syntyi klassismin kaudella 1700-luvun lopussa Mozartin, Haydnin ja Beethovenin eläessä, pysyi vaikeuksista huolimatta hengissä läpi 1800-luvun ja koki uudestisyntymän, kun Turun kaupunginorkesteri perustettiin 1927. Orkesteri on elänyt tiiviisti mukana suomalaisen musiikin kehityksessä, sen nousuissa ja laskuissa. Myös erilaiset historialliset käänteet ja aatehistorialliset ihanteet valistusajasta oman aikamme moniin mullistuksiin heijastuvat orkesterin tarinassa.

Kustantaja: Siltala
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522343512
Ilmestymisvuosi: 2015
Kirjastoluokka: 78.1
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki2307

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.