Vihreän kullan kirous G.A. Serlachiuksen elämä ja afäärit
Ei saatavilla

Vihreän kullan kirous G.A. Serlachiuksen elämä ja afäärit

Keskisarja, Teemu

"Sanalla sanoen, hän on huono ihminen", tiivisti G. A. Serlachius (1830-1901) henkilöstään vallinneen aikalaismielipiteen. Jälkimaailma oli eri mieltä ja korotti hänet "suomalaiseksi self-made man -legendaksi". Serlachius perusti hiljaiseen erämaahan, pienen kosken partaalle Mäntän tehdastaajaman. Alansa tienraivaajana hän oppi valmistamaan paperia puusta.

Metsäpatruunat huomataan harvoin Paavo Nurmen ja Jean Sibeliuksen kaltaisiksi johtotähdiksi, mutta puun jalostamiseen sisältyi maailmanhistoriallinen suoritus. Havumetsien ja metsäläisten maa ruokki sivilisaatiota, jota kuristi paperipula.

Keski-Euroopan romaanien ja sanomalehtien miljoonapainoksia ei voinut valmistaa hintavasta lumpusta saati hauraasta papyruksesta. Serlachius näki metsän puilta ja vuoli vihreää kultaa. Toisaalta hän kantoi kirousta, joka lankesi lukemattomina onnettomuuksina. Hän oli vallanjanoinen patruuna, jota nykykäsitteillä kutsuttaisiin työpaikkakiusaajaksi ja psykopaatiksi. Liikeasioissa Serlachius ei kaihtanut keinoja, mutta sivupersoonaltaan hän oli kaunosielu ja idealisti. Hän oli luonnonsuojelun uranuurtaja, suomikiihkoinen kielipoliitikko, kultakauden taide-elämän kannustaja ja Akseli Gallen-Kallelan tärkein mesenaatti.

 

Kustantaja: Siltala
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789522345875
Ilmestymisvuosi: 2018
Kirjastoluokka: 99.13 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Elämäkerrat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.