Etsijä
Hannele Jyrkkä
Tero Saarisen tie nykytanssin rokkistaraksi
Tero Saarinen (s. 1964) on rakentanut poikkeuksellisen uran tanssijana, koreografina ja
Tero Saarinen Companyn taiteellisena johtajana.
Vasta nuorukaisena tanssimisen aloittanut tulisielu raivasi tiensä parissa vuodessa Suomen kansallisbaletin estradeille, mistä matka jatkui butolegenda Kazuo Ohnon oppiin Japaniin. Pariisissa Saarinen hurmasi yleisönsä säkenöivänä soolotaiteilijana ja
ranskalaiskoreografi Carolyn Carlsonin luottotanssijana. Igor Stravinskyn Kevätuhriin pohjaavaa Hunt-sooloaan palkittu taiteilija on esittänyt 174 kertaa, 83 kaupungissa.
Saarinen on esiintynyt ryhmänsä kanssa yli 40 maassa, kaikilla mantereilla. Faneja löytyy niin Ranskasta, Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista kuin Japanista, Koreasta ja Etelä-Afrikasta. Kriitikot The New York Timesista The Australianiin ovat nostaneet Tero Saarisen työt viime vuosikymmenten parhaiden tanssiteosten joukkoon.
Tanssitoimittaja Hannele Jyrkkä lähti Saarisen kintereille - harjoitussaleihin ja uusimman Third Practice -teoksen varhaisimpiin luomisprosesseihin, näyttämöiden kulisseihin ja taiteilijan keittiöön. Vuoden aikana selvisi, miten hiihtämistä rakastavasta pojasta kasvoi kansainvälisesti rakastettu nykytanssin rokkistara.
Kustantaja: Siltala
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522346353
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): El�m�kerrat ja muistelmat
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 4 | |
Sivullisen kellari | 0 | |
Rosebud Citycenter | 1 | |
Rosebud Kaivopiha | 1 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 1 | |
Keskusvarasto | 5 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |