Minun kirjani : muistot ja ideat kauniisiin kansiin
Ei saatavilla

Minun kirjani : muistot ja ideat kauniisiin kansiin

Arne & Carlos

Arne ja Carlos näyttävät uudessa kirjassaan, miten vuosien varrella kerätyt tärkeät lehtileikkeet ja lappuset sekä rakkaimmat valokuvat ja piirrokset voi itse koota kauniiksi kirjoiksi. Omannäköisissä albumeissa muistot säilyvät arvokkaasti ja ideat järjestyvät käytettävään muotoon.Lasten piirrokset voi tallentaa kansiin vaikkapa ikävuosien mukaan, suvun vanhoista valokuvista tehdään hieno historiikki, matkakohteista mukaan tarttuneet kartat ja pääsyliput lisätään kivoihin reissupäiväkirjoihin ja parhaista resepteistä tulee ikioman keittokirjan sivuja. Kaason kokoamaan hääkirjaan mahtuu kutsukortin ja menun lisäksi puvun kangasta ja morsiuskimpusta kuivattuja kukkasia. Tai ehkäpä paras idea onkin tehdä yksilöllinen luonnoslehtiö matkan varrelta tarttuvia ajatuksia varten.Valloittavan inspiraation lisäksi Minun kirjani tarjoaa selkeät ohjeet oman kirjan sitomiseen vaihe vaiheelta. Työ onnistuu yhtä lailla käsin tikkaamalla kuin ompelukoneella. Suurin osa tarvittavista materiaaleista löytyy jo valmiiksi kotoa. Sivupohjiksi kelpaa nimittäin mikä tahansa hukkapaperi, kuten lahja- ja hyllypapereiden jämäpalat, postin mukana tulleet mainokset, vanhat aikakauslehdet sekä ylimääräiset kartat ja nuotit. Juuri oman maun mukaisia kartonkeja ja koristeita voi myös ostaa askarteluliikkeistä ja verkkokaupoista.

Kustantaja: Nemo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522403087
Ilmestymisvuosi: 2015

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.