Machiavellista samuraihin - kohti innostavaa johtajuutta

Kurki, Leena

Johtajuus on kokemuksellista ja tapahtuu aina suhteessa toisiin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa. Hyvässä johtajuudessa olennaista on inhimillisen persoonan vapauden kunnioittaminen, näkemys orgaanisesta yhteydestä ihmisen ja yhteisön välillä sekä oikeudenmukaisen yhteiskunnan tavoittelu. Irrallisilla johtamisperiaatteilla ei tee mitään ilman kehystä, jonka kautta johtajan on mahdollista tarkastella ajatuksiaan ja rakentaa niistä integroitu perusta käytännön toimintansa ohjaajaksi. Tämän kehyksen rakennusmateriaalina toimii yhdistelmä idän ja lännen johtajuusajattelua.

Machiavellista samuraihin tarjoaa kansainvälistä johtajuutta parantavan syväluotaavan oppikurssin, jossa huomioidaan ihmisen, niin työntekijän kuin johtajan, kaikki puolet henkisyydestä karismaan. Kirjan avaamaa näkökulmaa ei ole Suomessa ennen nähty, ja se antaakin ajattelun aihetta kaikille johtajuuden parissa työskenteleville pienistä yksiköistä yhteiskunnalliseen tasoon saakka. Kirja sopii hyvin myös oppikirjaksi yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin.

Kustantaja: Viisas Elämä
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789522602237
Ilmestymisvuosi: 2014
Kirjastoluokka: 173
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2306Basam Books

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.