Viini, laulu & taustajoukot
Ei saatavilla

Viini, laulu & taustajoukot

Pohls, Maritta

Me olemme kaikki olleet heidän työpaikoillaan. Olemme rentoutuneet kahvilassa, syöneet kiireisen lounaan tai nukkuneet hotellissa. Meillä on viini ja laulu, taustajoukoilla rankka työ.

Viini, laulu ja taustajoukot kertoo ravintoloissa, kahviloissa, baareissa, työpaikkaruokaloissa ja majoitusliikkeissä työskentelevien ihmisten työstä 1930-luvulta 1990-luvulle. Pääosa taustajoukoista oli naisia, matalapalkkaisia, useimmiten vuorotyötä tekeviä, jotka kuljettivat lapsiaan sukulaiselta toiselle, jotta pääsisivät töihin. He kuorivat perunat, kynivät kanat, kantoivat kaljakorit kylmiöön, koristelivat annokset, kantoivat ruuan pöytään, rahastivat, siivosivat huoneet, kuuntelivat erilaiset ehdotukset ja vahtivat ettei asiakas juonut liikaa.

Kirja kertoo Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liiton työstä alan työvoiman aseman parantamiseksi, siitä miten omistajan taloudessa elävät palkolliset muuttuivat itsenäisiksi ammatti-ihmisiksi ja miten turvattomuus taas palasi osa-aikaisuuden, ekstratyövoiman ja vuokratyön merkeissä.

Viini, laulu ja taustajoukot kuvaa yhden matalapalkka-alan palkkausjärjestelmän muodostumista: lähtökohtaa naispalvelijan palkkauksesta, palkkasäännöstelyn naispalkkaluokkia ja hidasta hivutusta kohti teollisuuden palkkoja. HRHL:n kautta seurataan myös, mikä on palvelualan liiton asema suomalaisessa ammattiyhdistysliikkeessä ja miksi naisia ei juuri näy liittojen ja keskusjärjestöjen johtotehtävissä.

Kirja on tehty yhteistyössä Palvelualojen ammattiliitto PAMin kanssa.

Kustantaja: Into
Sidosasu:
ean: 9789522645531
Ilmestymisvuosi: 2016
Kirjastoluokka: 92.7

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.