Sarasvatin hiekkaa

Isomäki, Risto

Sarasvatin hiekkaa sijoittuu lähitulevaisuuteen, Suomeen ja maailmalle, Grönlannin mannerjäätikölle ja Intian valtameren alueelle. Venäläinen tutkija Sergej yrittää yhdessä intialaisen tutkijayhteisön ja kollegansa Amritan kanssa selvittää Cambaynlahdesta meren alta löytyvän vajonneen kaupungin arvoitusta. Samaan aikaan suomalainen Kari Alanen yrittää kehittää ratkaisua jäätiköiden sulamisongelmaan. Jäätiköitä tutkii myös Grönlannissa tukikohtaansa pitävä tutkimusyksikkö ja filippiiniläissyntyinen erakko Susan Chang. Kaksi erillistä tutkimuslinjaa tangeeraavat toisiaan, ja tutkijat ymmärtävät, että jäätiköiden sulamisen seurauksena maapalloa uhkaa kaiken tuhoava tsunamikatastrofi ja vedenpaisumus. Vaikka tutkijat ovat osanneet ennustaa jättiaaltojen synnyn, onko heillä aikaa estää niiden vyöry? Komea sarjakuvasovitus Risto Isomäen ekologisesta trilleristä palkittiin Sarjakuva-Finlandialla maaliskuussa 2009. Into Kustannus julkaisee sarjakuva uudistettuna ja aiempaa laajempana laitoksena sekä suomeksi että englanniksi. Sarjakuvan piirtänyt Jussi Kaakinen (s. 1978) on palkittu suomalainen kuvittaja, sarjakuvantekijä ja graafinen suunnittelija. Jussi on piirtänyt useita suomalaisissa aikakauslehdissä julkaistuja sarjakuvia. Sarjakuvakäsikirjoituksen laatinut Petri Tolppanen (s.1972) on suomalainen sarjakuvapiirtäjä ja käsikirjoittaja, graafinen suunnittelija ja vuorovaikutussuunnittelija. Risto Isomäki (s. 1961) on tunnettu suomalainen tieteiskirjailija, tiedetoimittaja ja ympäristöaktivisti. Sarasvatin hiekkaa oli hänen neljäs romaaninsa, lisäksi hän on kirjoittanut useita ympäristöä ja kehitysyhteistyötä käsitteleviä tietokirjoja.

Kustantaja: Into
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789522647993
Ilmestymisvuosi: 2017
Kirjastoluokka: 85.3
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Sarjakuvat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen7
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.