Kramppeja & nyrjähdyksiä: Viidakon vaarat

Kallio, Pauli - Nuutinen, Christer

Viidakon vaarat on kolmas Suomen Kuvalehdessä julkaistujen Kramppien ja nyrjähdysten kokoelma.

Sarja kuvaa niin suuria ja kuin tavallisenkin kokoisia tunteita. Neljän keskeisen henkilön aikuiseen elämään mahtuu mm. ulkoilmaseksiä, raskaustestejä ja teatterielämyksiä. Lenkkeilyä vuoden ympäri. Kärkeviä kommentteja. Ikuisten asioiden tutkailua. Rakastumisia. Vanhaa suolaa. Riitaa ja sopua. Teehetkiä. Keikkareissuja. Soundien tsekkausta. Lastenhoitoa ja vanhusten vahtimista. Haalistuneita valokuvia. Saunomista ja avantouintia. Remonttimekkalaa. Katusoittoa. Kumisaapastelua. Asioita, jotka tekevät elämästä elämisen ja sarjakuvasta lukemisen arvoista.

Kramppeja ja nyrjähdyksiä alkoi ilmestyä musiikkilehti Rumbassa 1991. Käsikirjoittajana on alusta lähtien toiminut Pauli Kallio (s. 1960), mutta piirtäjät ja julkaisufoorumit ovat vaihdelleet. Krampit palasi keväällä 2008 yhteen varhaisemmista julkaisuareenoistaan, Suomen Kuvalehteen. Samalla piirtäjän paikalle kotiutui taas sarjan ensimmäinen ja parhaaksi luonnehdittu kuvittaja Christer Nuutinen (s. 1971). Runsaasti palkitun tekijäkaksikon yhteistyö pelaa saumattomasti.

Kustantaja: Arktinen banaani
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522700834
Ilmestymisvuosi: 2013
Kirjastoluokka: 853

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Lastenkirjakauppa Rosebud Mini0
Rosebud Maria0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Kuopio0
Rosebud Katajanokka0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.