Praedor: Taivaan suuri susi

Hiltunen, Petri

Jaconian pitkään jatkunut rauha järkkyy, kun kuningas Kadir johdattaa verenhimoiset vuoristolaisensa alavien maiden uinuvien valtakuntien kimppuun. Joukoilleen Kadir on lihaksi tullut sodanjumalan inkarnaatio, Taivaan Suuri Susi. Farrignian kuningattaren Liala Madan kootessa epätoivoisesti pohjoisen joukkoja yhteiseen puolustusrintamaan, näkee metsäläisten tuore kuningas Miran mahdollisuuden liittoutua hyökkääjien kanssa. Vastentahtoinen soturi Ferron löytää itsensä tapahtumien keskiöstä. Praedor ei haluaisi osallistua muiden kahinoihin, mutta miten Ferron voisi pysyä puolueettomana keskellä palavaa maailmaa? 

Praedor on tekijänsä Petri Hiltusen pitkäikäisin hahmo. Ensimmäinen Praedor-tarina valmistui jo 1985, kun tekijä oli vasta 17-vuotias lukiolaispoika. Taivaan suuri susi on järjestyksessä neljäs Praedor-sarjakuvakirja.
Petri Hiltunen (s. 1967) on helsinkiläinen sarjakuvantekijä ja kuvittaja. Hänet tunnetaan mm. Väinämöinen- ja Kalkkaro-strippisarjoistaan. Hiltunen on julkaissut lähes 30 sarjakuva-albumia, esimerkiksi Arktisen Banaanin kustantamat sovitukset Ksenofonin Anabasiksesta eli Kyyroksen sotaretkestä.

Kustantaja: Arktinen banaani
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522702869
Ilmestymisvuosi: 2016
Kirjastoluokka: 85.3
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Sarjakuvat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.