Kivet, kannot, tähdet, kuuta

Malin, Mitja Mikael

Kivet, kannot, tähdet, kuuta on suomalaisen kansanuskon inspiroima queer-positiivinen sarjakuvakokoelma. Sen kuusi sarjakuvanovellia käsittelevät kansanuskon ilmiöitä kekristä karhunpalvontaan ja tontuista tietäjiin. Sisarukset joutuvat metsänpeittoon, tyytymätön saunatonttu aiheuttaa päänvaivaa kerrostalossa ja vanhapiika kohtaa kuolleista nousseen ystävättärensä.

Kun kristinusko saapui Suomeen, kirkon missio oli kitkeä pakanausko pois suomalaisista. Sen seurauksena syntyikin kulttuuri, jossa pakanallinen kansanuskomme ja kristinuskon tarut nivoutuivat yhteen. Kalmanväki piti jouluyönä kirkonmenoja ja piru seikkaili tarinoissa veijarimaisena hahmona. Kokoelman sarjakuvat sijoittuvat ajallisesti aina rautakaudelta maatalousyhteiskunnan kautta moderniin Suomeen. Kansanusko ja myytit ovat edelleen läsnä suomalaisten elämässä, vaikka aika on niitä muuttanut niin kristinuskon vaikutuksen kuin kaupungistumisenkin myötä.

Metsänpeitto-novellin Annikin kasuaali rakastuminen kohtaamaansa naiseen osoittaa, ettei historiaan sijoittuvien seksuaalivähemmistöistä kertovien tarinoiden tarvitse aina olla traagisia. Kalmanmessu-tarinassa on myös vakavampia teemoja, kun kertoja vanhapiika Hilja käsittelee rakkauttaan naapurin emäntään.

Mitja Mikael Malin (s. 1994) on sarjakuvataiteilija, peligraafikko ja kuvittaja. Hän on valmistunut Lahden Muotoiluinstituutista medianomiksi, ja opiskellut kuvittamista Edinburgh College of Artissa. Malinin sydäntä lähellä ovat intersektionaalinen feminismi ja ihmisoikeusaktivismi. Tarinoillaan hän haluaa rikkoa konventioita joilla kirjoitamme historiallista fiktiota ja queer-narratiiveja. Kivet, kannot, tähdet, kuuta on hänen esikoisalbuminsa.

 

Kustantaja: Arktinen banaani
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522704498
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 85.32
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308sarjakuvat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.