Yön sankarit

Potapoff, Teemu; Konttinen, Julius

Portsareiden ammattikunta herättää voimakkaita tunteita. Heitä joko vihataan tai heistä pidetään. Kukaan ei suhtaudu näihin yötyöläisiin kädenlämpöisesti. Yön sankarit kasvoja punaisen köyden takaa sisältää elämänmakuista puhetta suoraan tuulikaappien järkähtämättömien ja toimintavalmiiden herrasmiesten suusta.Mikä saa yli kolmekymmentä vuotta humalaisia asiakkaita paimentaneen vahtimestarin edelleen palaamaan ovelle vahtimaan kanssaeläjien juhlintaa? Kuinka ovilla illasta toiseen koettu väkivalta on vaikuttanut miesten ajatusmaailmaan? Mitä ravintolamaailman konkarit ovat mieltä suomalaisten päihdekäyttäytymisestä? Mitä ammatti on tuonut heille ja vienyt heiltä?Kirjan pysäyttävissä kuvissa nähdään, kuinka valvotut yöt ovensuissa ovat piirtyneet näiden miesten kasvoille. Kuvien kautta lukija pääsee myös näkemään vilauksen siitä, millaista portsarin työ on.Yhdentoista suomalaiskaupungin tunnetuimmat portsarit raottavat arkeaan ja elämäänsä sekä ovella että sen sulkeuduttua. Tarinansa kertovat mm. suomalaisen kamppailu-urheilun legenda Juha Tuhkasaari ja Hyvinkään ampumistapauksen yhteydessä hengenpelastusmitalilla palkittu Ville Manninen ja räppäri Cheekin veli Jere Tiihonen.Teemu Pastori Potapoff on virkamiesruotsin tenttiä vaille valmis teologian maisteri, joka on työskennellyt ovilla vuodesta 1995. Päätyökseen hän toimittaa uutisia Nelosella.Julius Konttinen on itseoppinut helsinkiläinen freelance-valokuvaaja ja tunnettu Helsingin yöelämän taltioimisesta. Konttisen tyyli edustaa tunnelmallista, suoraa ja kursailematonta kerrontaa.

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789522913135
Ilmestymisvuosi: 2017
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Tietopokkarit

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.