Stadi on buli mutta snadi, kirjoitti Juhani Mäkelä 1970-luvulla. Se näkyy myös Stadin slangin suursanakirjassa. Stadi on kielellinen aarreaitta, monen kielen sulatusuuni.Stadin slangin suursanakirja kertoo stadilaisten omasta kielestä aina 1880-luvulta 2000-luvun alkuun. Kirjasta löytyvät maroosiryssien mainoshuudot ja pelinappien nimitykset ajalta, jolloin skrubua skulattiin virkapukujen napeilla, samoin kuin pihaleikit, rofe ja polde, inkkari ja skoobari, gimmojen barbi sekä monet natskut. Myös 1920-luvun spitta-aika on tallentunut slangiin trokareineen ja varpusineen.Kirja kertoo myös 1900-luvun alkupuolen sakilaisista, 1920-luvun jatsipiikeistä, 1940-luvun swingpjateista ja 1950–60-lukujen lättähatuista ja villamyssymisseistä sekä pärinäpojista ja surinasussuista. 1970-luvulta lähtien nousevat esiin punkkarit ja hevarit sekä diinarit ja hämyt. Mukaan ovat ehtineet myös skeittarit, hiphopparit ja graffarit tägeineen ja piisseineen.Stadin slangin suursanakirjaan sisältyy noin 33 000 hakusanaa kaikkine variantteineen ja käyttöaikoineen. Sanakirjasta selviää myös, milloin liffasta tuli kliffa ja koska Sörkan rinnalle ilmaantui Sörkkä. Mukana on myös runsaasti slangiasuisia henkilön- ja paikannimiä sekä niihin liittyvää kaupunkihistoriaa.Stadin slangin suursanakirja ilmestyi vuonna 2000. Seuraavana vuonna Heikki ja Marjatta Paunoselle myönnettiin siitä Tieto-Finlandia-palkinto.Heikki Paunonen (s. 1946 Helsingissä) on Tampereen yliopiston suomen kielen emeritusprofessori. Hän on tutkinut ja tallentanut 1970-luvulta lähtien Helsingin puhekieltä ja Stadin slangia.”Slangiproffa” Paunonen on kirjoittanut myös Helsingin slangipaikannimistä kaksiosaisen teoksen Stadin mestat (2010) sekä Stadin slangin venäläisperäisiä sanoja käsittelevän teoksen Sloboa Stadissa (2016). Hän on Stadin Slangi ry:n perustajajäsen. Yhdistys valitsi hänet Stadin Kundiksi vuonna 2013.