Venäjä - Väärin kehittynyt maa
Ei saatavilla

Venäjä - Väärin kehittynyt maa

Bykov, Vladislav; Derkach, Olga; Kuorsalo, Anne

Vuosikymmenten varrella kehittynyt näkemys Venäjän nykypäivästä

Suomessa tavataan ylpeillä, miten hyvin naapurimaa Venäjä meillä tunnetaan. Venäjä kuitenkin toimii ennakoimattomasti oman logiikkansa mukaan ja tarjoilee näin jatkuvia yllätyksiä.

Venäjä - väärin kehittynyt maa yhdistelee historiaa ja nykyisyyttä ja kuvaa, miten ”ikuisesta” Venäjästä on muotoutunut Neuvostoliiton oppien vahvistamana väärin kehittynyt maa - ainakin jos sitä katsoo eurooppalaisesta näkökulmasta.

Venäjää johtavan eliitin kannalta kaikki on mainiosti, sillä vallan sisäpiiri pystyy imuroimaan hyödyt maan rikkauksista. Sivusta menoa seuraavat alamaiset, joiden rooliksi on kautta aikojen määritelty alistuminen ja vaikeneminen. Miksi kansa taipuu eikä kapinoi?

Kirja on myös muistutus siitä, että Venäjän systeemissä piileviä riskejä pitää osata lukea, ja varoitus siitä, mihin sen väärinymmärtäminen voi johtaa. Miksi Venäjällä iloitaan vieraan maan alueiden valtauksista, kuten tapahtui 2014, jolloin Krim otettiin Ukrainalta? Miksi pelätään seksuaalivähemmistöjä, mutta kerskaillaan maan syvällä sivistyneisyydellä? Venäjällä asuu satoja eri kansallisuuksia edustavia ihmisiä, silti siellä kukoistaa kaiken vieraan pelko, suoranainen ksenofobia. Millaisia uhkia väärin kehittynyt maa tarjoilee Suomelle ja koko Euroopalle?

Kirja ei keskity vallan sisäpiirien kuvaamiseen, vaan painottaa sitä, miten järjestelmä läpäisee koko arkielämän ja tekee ihmisistä sellaisia kuin eliitti haluaa.

Kirjassa yhdistyy poikkeuksellisella tavalla Neuvostoliiton, Venäjän ja Suomen tuntemus, sillä kirjoittajat Vladislav Bykov ja Olga Derkach toimivat konsultteina poliitikoille Venäjän demokraattisen uudistusvaiheen aikana 1990-2000-luvuilla. He ovat asuneet kauan Suomessa. Bykov ja Derkach ovat kirjoittaneet mm. Novaja gazeta -lehteen, jonka ehkä tunnetuin toimittaja oli vuonna 2006 murhattu Anna Politkovskaja.

Pitkään Venäjän tapahtumia seurannut ja Moskovassa jo Neuvostoliiton aikana asunut toimittaja Anne Kuorsalo on kirjoittanut Suomeen liittyvän osuuden. Hän on kirjoittanut Turun Sanomiin, Helsingin Sanomiin ja Suomen Kuvalehteen sekä julkaissut neljä kirjaa Venäjästä yhdessä Ilmari Susiluodon ja Martti Valkosen kanssa.

Bykov, Derkach ja Kuorsalo kirjoittavat yhteistyönä laajoja haastatteluja Suomen Kuvalehden verkkosivuille vuosina 2015-2018.

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522917430
Ilmestymisvuosi: 2020
Kirjastoluokka: 47.1
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Venäjä

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.