Yksin seitsemällä merellä
Ei saatavilla

Yksin seitsemällä merellä

Lehtinen, Tapio; Pusa, Ari

”Luulin, ettei hirviötä ole olemassa, kunnes kohtasin sen.” - yksinpurjehtija Tapio Lehtinen kiertäessään Kap Hornin. Tapio Lehtinen teki suomalaista purjehdushistoriaa seilaamalla maapallon ympäri yksin ja pysähtymättä. Kyseessä oli Golden Globe -yksinpurjehdus, jossa noudatettiin 50 vuotta sitten järjestetyn vastaavan kilpailun sääntöjä. Nykyaikaiset suunnistusvälineet olivat kiellettyjä. Suuntaa piti mitata sekstantin ja taivaankappaleiden avulla. Musiikkiakin sai kuunnella vain c-kasetilta. Matka oli ainutlaatuinen, koska sen aikana ei saanut pysähtyä välisatamissa. Kaikki ruoka ja juoma oli kuljetettava mukana. Matkalla oli useita vaaratilanteita ja tiukkoja paikkoja. Keskeyttäminen oli lähellä monta kertaa. Sisulla ja peräänantamattomuudella Lehtinen pääsi maaliin 322 päivää lähdön jälkeen. Yksin seitsemällä merellä avaa elävästi ja huumorintajulla Lehtisen jännittävää yksinpurjehdusta maailman merillä. Ari Pusa on yksi Suomen kokeneimpia urheilutoimittajia, jolla on pitkä ura Helsingin Sanomissa. Hän on raportoinut lukuisista eri lajien arvokilpailuista ja olympialaisista, ja hän seurasi päivittäin Tapio Lehtisen maailmanympäripurjehdusta. Ainutlaatuinen matka oli seikkailu vailla vertaa Ensimmäisessä Golde Globe -purjehduksessa 1968-1969 maaliin pääsi yksi kilpailija. Heinäkuussa 2018 alkaneessa ja keväällä 2019 päättyneessä toisessa Golden Globe -kilpailussa 18 purjehtijasta maaliin pääsi vain viisi purjehtijaa. Kirjassa Lehtinen kertoo sanoin ja kuvin meriseikkailunsa jännittävistä vaiheista taustajoukkoja unohtamatta. Lehtisen molemmat lapset Silja ja Lauri ovat olympiapurjehtijoita. Silja oli Lontoossa vuonna 2012 hopealla ja Lauri omassa luokassaan seitsemäs. Myös radioamatöörien tuki oli merkittävää.

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522917676
Ilmestymisvuosi: 2020
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.