Laukaisu

Raevaara, Tiina

Perhesurma on rikoksista ehkäpä vaikeimmin ymmärrettävä teko. Miksi kukaan haluaisi tuhota läheisiään, saati omia lapsiaan? Silti joku tekee niin, Suomessakin, vaikka onneksi melko harvoin. Tiina Raevaara tutkii romaanissaan ilmiötä kaunokirjallisuuden keinoin. Romaanikerronta vie samaan aikaan lähelle kohdettaan, mutta auttaa myös etäännyttämisessä - onhan tarinassa kuitenkin kyse vain tarinasta, ei oikeasta, pakahduttavasta uutisesta.

"Aihe on vaivannut minua kauan", Raevaara kertoo. "Mietin, kuinka pienistä asioista ihmisen sortumisessa oikeastaan onkaan kyse. Olin pitkään sitä mieltä, etten voi enkä halua kirjoittaa noin raskaasta aiheesta. Lopulta tarina kuitenkin suorastaan vyöryi päälleni, ja kirjoitin kirjan ensimmäisen version kahdessa viikossa." Yhteen päivään voi mahtua koko elämä. Laukaus kuvaa juuri sellaista päivää, päivää, jolloin Pauliinan ja Kerkon perhe-elämä suistui kohti tuntematonta.

Kustantaja: Paasilinna
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522990174
Ilmestymisvuosi: 2014
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.