Apumiehenä, Sanomarenkinä

Sauri, Eero

Lehtimiesten muistelmia Suomessa on ilmestynyt poikkeuksellisen vähän, mutta nyt sellainen on tulossa: Avun entinen päätoimittaja Eero Sauri on kirjoittanut reportteri-, päätoimittaja- ja kustantajavuosistaan värikkäät ja yksityiskohtaiset muistelmansa. Teos on samalla kuvaus Suomen aikakauslehdistön kultaisista vuosista, 1900-luvun loppuvuosikymmenistä, jolloin aikakauslehdistö eli kukoistuskauttaan.

Sauri tuli Avun päätoimittajaksi 31-vuotiaana tehtyään laskusuuntaan kääntyneeseen lehteen täydellisen remontin. Rajanveto tuon ajan sensaatiolehteen Hymyyn oli tiukka: Apu ei lähde kilpailemaan sen kanssa, vaan panostaa ajankohtaisiin, ihmisläheisiin reportaaseihin ja henkilöjuttuihin ja tarjoaa lukemista koko perheelle. Muutos osui oikeaan ja levikki kääntyi nousuun. Apu kasvoi ja siitä tuli Suomen suurin, mutta sitä lähti ahdistelemaan uinuvasta unestaan herännyt Seura. Tämä oli seuraava vaihe jännitysnäytelmässä.

Kuitenkin myös kustannusyhtiö rynnisti ja A-lehdet kasvoi jännittävien lehtikauppojen ja oman uudistus- ja kehitystyön myötä Suomen suurimmaksi aikakauslehdenkustantajaksi.
Kirjoittaja kuvaa havainnollisesti omaa kehityskaartaan alkaen syntymästään virkamiesperheen lapsena Suomen köyhimpiin kuuluneessa kunnassa Rautavaaralla Ylä-Savossa ja nuoruusvuosistaan punaisessa teollisuuskaupungissa Kemissä. Täällä alkoi myös monipuolinen lehdistöura - lehdenmyyjänä junassa Kemin ja Oulun välillä ja kesätoimittajana Kemissä, Heinolassa ja Hämeenlinnassa. Jo ensimmäisenä opiskeluvuotenaan hän aloitti kokopäiväisen lehtimiestyönsä Kuva-Posti -nimisessä viikkolehdessä.

Kuva-Postia seurasi Apu ja myös avioliitto 50-luvun suuriin iskelmätähtiin lukeutuvan Vieno Kekkosen kanssa. A-lehtien julkaisujohtajana Sauri oli avainasemassa yhtiön lehtivalikoimaa ja lehtiä kehitettäessä. Seuraavan uransa hän teki Sanoma-konsernissa Helsinki Median (Sanoma Magazines Finlandin) Erikoislehtien toimitusjohtajana ja kustannusjohtajana. Eikä hän malttanut lopettaa eläkkeelle pääsyyn, vaan jatkoi työtään, lähinnä lehtiyhtiöissä Ruotsissa. Teos avaakin näkymät laajaan kansainväliseen yhteistyöhön ja kontaktiverkkoon.

Kunnes lopulta oli aika pysähtyä siihen, jota hän kenties eniten rakasti: elämään lastenlasten parissa.

Apumiehenä, Sanomarenkinä -muistelmat sisältää yksityiskohtaisia kuvauksia aikakauslehtien keskinäisestä kilpailusta, kuten viisikon Apu, Seura, Suomen Kuvalehti, Viikkosanomat ja Hymy kesken, ja kilpailua toimittajista Jaanan muututtua viikkolehdeksi ja verotettua niin Annan kuin Avun toimitusta. Paljastavia kohtauksia ovat myös esimerkiksi Avun joutuminen boikottiin vähittäiskaupoissa lehden julkaistua hintavertailuja, yllättävä käänne Avun ja Annan ryhdyttyä tarjoamaan lukijoilleen Gallen-Kallelan taidejäljennöksiä ja kahina Helsingin lentoasemalla Miss Universum Anne Pohtamon saavuttua Suomeen amerikkalaisen poikaystävänsä kanssa.
Tekijän perhe ja yksityiselämä kulkevat muistelmissa kiinteästi työn rinnalla. Teos sisältää myös runsaan kuvituksen - sekä valokuvia että muuta historiallista dokumentaatiota.

Fil.maist. Eero Sauri (s. 1938) on ollut Avun toimituspäällikkönä 1967-69 ja päätoimittajana 1969-75, A-lehtien julkaisujohtajana 1971-85 sekä Helsinki Media/Sanoma Magazines Finlandin Erikoislehtien johtajana 1986-2002 ja Milvus Förlags Ab:n toimitusjohtajana 1996-2001. Hän on toiminut Julkisen Sanan Neuvoston jäsenenä ja varapuheenjohtajana, perustanut Aikakauslehtien Päätoimittajien yhdistyksen ja toiminut sen puheenjohtajana, kuulunut useisiin valtion komiteoihin ja toimikuntiin ja toiminut aikakauslehtien kansainvälisen kustantajajärjestön FIPP:n editorial committeen puheenjohtajana ja pohjoismaisten hakemistokustantajien järjestön SADP:n puheenjohtajana. Hän on kirjoittanut mm. Lapin kokoomuslehtien historian ”Suomen Klondykeen vai Pohjolan punaiseen nyrkkiin?” (2005).

Kustantaja: Atrain & Nord
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523156173
Ilmestymisvuosi: 2021
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2309Uutuustieto

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.