Tunnit Elviksen kanssa

Myller, Leena

Las Vegas, yö. Hotel Hilton ja välkkyvä neontaivas. Hotellin showroom, samppanjan ja kokaiinin tuoma kiihko. Lavalle astuu valkoiseen koristeltuun jumpsuitiin pukeutunut mies.

Elvis Presleystä on kirjoitettu tuhansia sivuja, tehty elokuvia - mutta silti Leena Myllerin teos on tuore ja rehellinen näkemys lahjakkuudesta, kulttihahmosta, jota imitoidaan yhä eniten maailmassa.

Kirja on rakkaudenosoitus miehelle, josta tuli maailman kuuluisin ja kuvatuin, joka oli legenda jo eläessään ja muuttui myytiksi kuolemalla jo 42-vuotiaana.

Toisessa, korjatussa painoksessa Leena Myller tuo esiin uusia ajatuksia Elviksen kuolinsyystä ja manageri "Eversti" Parkerin osuudesta Elviksen elämään. Kirja piirtää näkyville viihdemaailman ylellisen elämän toisen, raa’an puolen: esille tulevat myös julkisuuden paineissa kuolleet muusikko Avicii ja Elviksen tyttärenpoika Benjamin.

Elvis Presley ei esiintynyt Euroopassa, mutta kävi armeijan Länsi-Saksassa ja tapasi tulevan vaimonsa, vasta 14-vuotiaan Priscilla Beaulieun Bad Nauhaimissa palvellessaan Naton joukoissa.

Leena Myllerin teokseen tuo kiinnostavuutta myös fiktiivinen tarina, joka polveilee muun tekstin välissä sekä tarinan kokija nuori Elisa, joka katsoo Elvistä omin silmin - ja näkee julkisuuden takana ihmisen.

 

Kustantaja: Atrain & Nord
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789523156791
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 78.993

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.