Sisäinen minä

Belitz-Henriksson, Jenny

Vaikka ero olisi järkyttävintä mitä itsellesi on tapahtunut, se voi lopulta nousta yhdeksi elämäsi parhaista kokemuksista. Siitä voi muodostua elämäsi tärkein taitekohta, uusi alku, vaikka sinut olisi hylätty, jätetty, rikottu ja itsetuntosi olisi riekaleina.Kun olet valmis, tuosta kaikesta alkaa matka kohti todellista itseä, vahvaa itsetuntemusta ja parasta mahdollista arkea. Se ei tule ilmaiseksi, vaan vaatii sitä, että haluat muutosta ja olet valmis ottamaanvastuun onnestasi ja elämästäsi.Kirjan ajatelmat käsittelevät ajatusten ja tunteiden kautta eronneen polkua kriisistä kohti jotain parempaa kuin koskaan ennen. Se kertoo, että ne rumimmatkin tunnetilat ovat tavallisia, mikään tilanne ei jatku ikuisesti ja pahin epätoivokin hellittää. Kirja auttaa sanoittamaan tunteita ja antaa toivoa. Se muistuttaa, ettet ole yksin eivätkä ajatuksesi tai tunnetilasi ole niin ainutlaatuisia kuin luulet. Se lohduttaa, että myös toisilla uusi elämäntilanne on steppailua eteen ja taakse olit sitten itse halunnut eroa, oli sinut dumpattu, oli lapsia tai erokoira.Jenny Belitz-Henriksson, 38, on life coach, hyvinvointivalmentaja, luennoitsija, bloggaaja ja toimittaja. Oman elämän eturiviin on hänen neljäs tietokirjansa. Jennyn vahvuus on kirjoittaa arkisesti elämäntapahtumista ja tunnetiloista - juuri niin, että lukija voi tuntea tekstien olevan peräisin kuin omasta elämästään..
Mukana seuraavissa kampanjoissa:
Henkinen hyvinvointi ja elämäntaito

Kustantaja: Readme
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523213104
Ilmestymisvuosi: 2016
Kirjastoluokka: 14.1

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.