Mitä oikeudet ovat?

Aalto-Heinilä, Maija & Kurki, Visa (toim.)

Julkisuudessa ja politiikassa puhutaan yhä useammin oikeuksista. Turvapaikanhakijoiden kohtelusta keskusteltaessa esiin nostetaan etenkin ihmisoikeudet. Huoli ilmastonmuutoksesta on kiihdyttänyt pohdintaa eläinten ja luonnonympäristön oikeuksista. Kiivasta väittelyä synnyttää myös sananvapauden ja vihapuheen rajoittamisen suhde.

Mitä oikeudet ovat? -teoksessa oikeuden käsitettä ja kehitystä pohtivat niin oikeustieteilijät kuin filosofitkin. Se on ensimmäinen suomenkielinen kirja, jossa näiden kahden tieteenalan edustajat keskustelevat oikeuksista saman pöydän ääressä.

Miten ajattelu oikeuksista pohjautuu antiikin ja varhaisen keskiajan filosofiaan ja yhteiskunnalliseen kehitykseen? Mitä tarkoittaa, että jollakulla on oikeus johonkin, ja kenellä oikeuksia voi olla? Entä mihin universaalit ihmisoikeudet perustuvat? Teoksessa pureudutaan muun muassa näihin kysymyksiin niin juridisesta kuin filosofisestakin näkökulmasta. Monet luvuista muodostavat parin, jotka argumentoivat toisiaan vastaan. Avoimella ja väittelyyn kannustavalla otteellaan teos kutsuu lukijankin mukaan keskusteluun oikeuksista.

 

Kustantaja: Gaudeamus
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789523450240
Ilmestymisvuosi: 2019
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Gaudeamus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.