Ääniä sodasta - Syyrian tie vallankumouksesta suursotaan

Jokinen, Saana-Maria

Arabikevään mielenosoituksista käynnistynyt Syyrian sisällissota on valtava humanitaarinen katastrofi. Kuolonuhrien määrä lasketaan sadoissatuhansissa, pakolaisten miljoonissa, ja monimutkainen konflikti loi alkuvaiheessaan edellytykset myös terroristijärjestö Isisin synnylle. Kansainvälinen yhteisö on ollut sodan ratkaisussa voimaton. Miten taisteluiden alle jääneet ovat kokeneet elämänsä kauheuksien keskellä?

Ääniä sodasta lähestyy sisällissotaa ja sen taustoja lähestytään erityisesti syyrialaisten näkökulmasta, joka länsimaisissa tiedotusvälineissä ja asiantuntijalausunnoissa on jäänyt vähälle huomiolle. Teoksessa kerrotaan elämästä kohta viisi vuosikymmentä maata hallinneen al-Assadien suvun diktatuurissa, joka on vallassa pysyäkseen valmis käyttämään keinoja kuin keinoja, myös siviilejä vastaan. Millaista oli pitää yllä koulua Itä-Aleppon pommitusten keskellä tai joutua todistamaan 1400 ihmistä surmannutta Itä-Ghoutan kemikaali-iskua?

Teoksessa hälvennetään samalla Lähi-itään liittyviä yleisiä harhaluuloja. Niihin lukeutuu käsitys, että alueen konfliktit koskisivat ensisijaisesti uskonnollisia erimielisyyksiä.

 

Kustantaja: Gaudeamus
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789523450547
Ilmestymisvuosi: 2020
Kirjastoluokka: 32
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Gaudeamus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.