Ilmastonmuutos ja filosofia

Kyllönen, Simo & Oksanen, Markku (toim.)

Ilmastonmuutos on tässä ja nyt - mutta myös kaukana tulevaisuudessa. Se on kiistaton tosiasia, johon samalla liittyy valtavasti epävarmuutta. Se asettaa koetukselle totunnaiset eettiset periaatteet ja vakiintuneet päätöksentekomenetelmät sekä tavat ymmärtää tieteellisen tiedon ja tutkimuksen luonnetta.

Ilmastonmuutos ja filosofia on kotimaisten filosofien moniääninen puheenvuoro ilmiöstä, jonka ekologiset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset seuraukset ovat varovaistenkin arvioiden mukaan katastrofaalisia. Siinä tarkastellaan ihmisen suhdetta luontoon ja ympäristöön, länsimaisen tieteellis-teknisen elämänmuodon perusteita sekä ilmaston lämpenemisestä käytävän tieteellisen keskustelun filosofisia ulottuvuuksia. Niin ikään pohditaan, miten vastuuta ilmastonmuutoksesta tulisi jakaa - yhtäältä globaalisti ja toisaalta sukupolvien kesken. Miksi yksilön teoilla on merkitystä?

Teos valaisee ja selventää ilmiötä, joka on venyttänyt arkisen elämän valintojamme planetaarisiin mittasuhteisiin ja jonka edessä inhimillisen olemassaolon mielekkyys ja oikeutus ovat uhattuina. Ilmastonmuutoksen herättämät kysymykset koskevat niin tiedon ja tietämisen rajoja, yksilöiden kokemuksia kuin koko ihmiskunnan kohtaloa. Ne ovat siis pohjimmiltaan filosofisia kysymyksiä.

Simo Kyllönen, VTT, on yliopistonlehtori Helsingin yliopiston filosofian oppiaineessa.
Markku Oksanen, VTT, on ympäristöfilosofian dosentti ja filosofian yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa.

 

Kustantaja: Gaudeamus
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789523450844
Ilmestymisvuosi: 2020
Kirjastoluokka: 11 & 50.12
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Gaudeamus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.